Metal Gear Solid Δ ilmestyy vasta ensi vuonna – luotettava tietolähde kertoo Konamin esittelevän peliä ehkä jo tulevalla viikolla

Tuttu vuotaja paljasti tietoja Metal Gear Solid Δ:sta.

2.6.2024 15:01

Metal Gear Solid Δ: Snake Eaterin julkaisusta on saatu uutta vihiä.

Tietolähteenä on varsin luotettavaksi vuotajaksi osoittautunut billbil-kun, joka kertoo Konamin suunnitelmista Dealabs-sivustolla. Billbil-kunin mukaan Metal Gear Solid Δ:n on määrä ilmestyä ensi vuoden aikana, vaikka peliä povattiin aikaisemmin julkaistavaksi jo kuluvana vuonna.

Metal Gear Solid Δ:n ennakkotilausten kerrotaan kuitenkin käynnistyvän jo lähiaikoina. Konamin kerrotaan aloittavan pelin ennakkotilausten vastaanottamisen mahdollisesti jo ensi viikolla tehtävässä julkistuksessa, jossa tiettävästi kerrottaisiin myös pelin julkaisupäivä.

Konami esitteli Metal Gear Solid 3:n uusiversion alun perin viime keväänä PlayStation Showcase -tapahtumassa. Unreal Engine 5 -pelimoottorilla kehitettyä peliä esiteltiin uudemman kerran viime syksynä, mutta muutoin Konami on ollut melko vaitonainen Metal Gear Solid Δ:n tiimoilta.

Lähde: Dealabs

Lisää luettavaa