Kulttimaineesta nauttiva toimintaroolipelisarja Ys jatkaa vauhdikasta taivaltaan Euroopassa jälleen ensi vuoden puolella. Julkaisija NIS American toimesta PlayStation Vitalle kehitetty Ys: Memories of Celceta on pääsemässä kauppojen hyllyille helmikuun 21. päivä ja PlayStation Storeen helmikuun 25. päivä.
Pelin takaa löytyy Ys-sarjan parissa viime vuosina ahkerasti työskennellyt Nihon Falcom. Memories of Celceta on eräänlainen uusioversio aiemmin jo kahdessa muodossa julkaistusta Ys IV:stä, joka tällä kertaa on varustettu nyt niin Ys Sevenin taistelujärjestelmää mukailevilla ideoilla kuin myös aiempaa suuremmalla pelimaailmalla.
Alkujaan Memories of Celceta julkaistiin Japanissa jo vuonna 2012 ja Yhdysvalloissa viime marraskuussa. Pelisarjan juuret yltävät aina 80-luvun lopulle saakka.

Lähde: NIS America