Omistautunut videopelikeräilijä on rakentanut kellariinsa yksityiskohtaisen GameStop-myymälän jäljitelmän. Chef-BILLIEVEnä tunnettu Reddit-käyttäjä kiinnitti myös Gamestopin virallisten somekanavien huomion, joilla Billinä kutsutun pelaajan julkaisu jaettiin.

GamesRadar-julkaisu otti Billiin yhteyttä selvittääkseen projektin taustoja. Hän kertoo GamesRadarin haastattelussa innostuneensa pelien keräilystä 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Resident Evil 2:n ja Final Fantasy VII:n ansiosta.

Billin nykyisessä talossa on ”reilun kokoinen viimeistelty kellari”. Hänen vaimonsa ehdotti tilan muuttamista ”miesluolaksi”, jossa Bill voisi esitellä pelejään. Tämä toimi sytykkeenä projektille.

– Idea myymälämuotoisesta ratkaisusta saattoi alkaa vitsinä läheisen ystävän kanssa, jolle totesin rakentavani kellariin pelikaupan. Toistin tavoitetta mielessäni ilman konkreettista suunnitelmaa, kunnes viime jouluna vaimoni osti minulle lasisen vitriinin. Kyseessä oli lähtölaukaus, jonka myötä pystyin oikeasti hahmottamaan kokonaisuuden. Mikä olisikaan parempi tapa esitellä kokoelmaani kuin vähittäiskauppatason kalustettu tila, joka on alun perin suunniteltu esineiden esillepanoon ja säilytykseen?, Bill toteaa.

Pian tämän jälkeen Billin kodin lähellä sijainnut kangaskauppa oli lopettamassa toimintaansa ja myi irtaimistoaan pois ”äärimmäisen edulliseen hintaan”. Tarjolla oli liiketilakalusteita, telineitä ja muuta vastaavaa.

Bill hyödynsi tilaisuuden ja hankki ”vaikeimmin saatavat osat” pilkkahintaan sekä teki useita reissuja varastoidakseen tavarat, kunnes hän pystyi suunnittelemaan oman myymälänsä sisustuksen. Hän osti niin paljon tavaroita, että kangaskaupan purkutyöstä vastanneet ihmiset antoivat hänelle vielä lisää tavaraa kaupan päälle liikkeen viimeisenä aukiolopäivänä.

Billin GameStop-projekti vei noin kolme kuukautta aktiivista rakentamista ja maksoi kokonaisuudessaan noin 2000 dollaria. Projektin sähkövedot, valaistus, maalaus, hyllyt, rungot, kipsilevyt ja matto tehtiin kaikki alusta asti.

Billin mukaan suljetun liikkeen purkumyynti auttoi pitämään kustannukset kurissa. Eräässä vaiheessa ”GameStop-myymälän” katto piti tehdä täysin uusiksi tilan aiheuttamien rajoitteiden vuoksi. Projekti ei kuitenkaan vielä ole valmis.

– Kattoon kiinnitetty televisio on erityinen ylpeydenaihe. Aion laajentaa sekä pelikokoelmaa että parantaa tilan yleistä laatua. Tämä on ollut elinikäinen harrastus, ja nyt kun tila on olemassa, uusia mahdollisuuksia avautuu lähes päivittäin.

Pääset tutustumaan Chef-BILLIEVEn luomaan GameStop-kauppaan hänen jakamistaan kuvista.

Lähde: GamesRadar

Lue myös: Final Fantasy -säveltäjä muistelee Squaren kultakautta – kehitystiimi muutti Havaijille ilman suunnitelmia ja osti autoja personalisoiduilla rekisterikilvillä

Lue myös: PS5 saa uudet räväkät neonväriset konsolikuoret ja DualSense-ohjaimet

Lue myös: Selviytymiseen keskittyvä Star Trek -strategiapeli sai julkaisupäivän – maksuton demo on nyt ladattavissa myös konsoleilla