Aurora44:n muutama vuosi sitten julkistetusta toimintaroolipeli Ashenista on saatu viimeviikkoisen Gamescom-messujen kunniaksi uutta pelikuvaa.

11-minuuttisella pelivideolla esitellään tarkemmin pelaajan mukana kehittyvää fantasiamaailmaa, tehtävärakenteita, haastavaksi luvattua taistelumekaniikkaa sekä passiivista moninpelijärjestelmää, jossa toiset pelaajat näyttäytyvät tavallisilta tehtävänantajilta.

Peli julkistettiin ensimmäisen kerran jo Microsoftin vuoden 2015 E3-pressitilaisuudessa, jolloin se näytettiin osana ID@Xbox-linjastoa. Tekijät eivät ole tosin antaneet tuotokselleen vielä sen tarkempaa julkaisuikkunaa.

Ashen on kehitteillä pc:lle ja Xbox Onelle.

YouTube video