Ohjaaja: Tämän takia Final Fantasyn myynnin lopettamiseen johtanut farssi ei toistu kesäkuussa

”Pelaajien ei tarvitse olla huolissaan”, Final Fantasy XIV:n ohjaaja ja tuottaja Naoki Yoshida sanoo PC Gamerille.

7.6.2024 15:00

Massiivimoninpeli Final Fantasy XIV:tä pääsee pelaamaan Dawntrail-laajennuksen julkaisupäivänä ilman pitkää jonottamista, vakuuttelee pelin tuottaja ja ohjaaja Naoki ”Yoshi-P” Yoshida PC Gamerin haastattelussa.

– Olemme hankkineet viime vuosina ison määrän palvelimia juuri tätä tarkoitusta varten. Euroopassa ja Japanissa meillä on kummassakin neljä palvelinta ja Pohjois-Amerikassa kahdeksan, Yoshida selittää PC Gamerille.

– Jos tulee ruuhkaa, voimme avata nämä palvelimet pelaajille vain nappia painamalla.

Kehittäjät pitävät huolen siitä, että kaikki halukkaat pääsevät peliin sisään joko omalle kotiserverilleen tai sitten väliaikaisesti toiselle, Yoshida uskaltaa luvata PC Gamerille.

– Pelaajien ei tarvitse olla huolissaan, hän sanoo.

Tilanne oli täysin toinen Endwalker-laajennuksen julkaisussa vuoden 2021 joulukuussa. Silloin pelaajat joutuivat jonottamaan sisäänkirjautumista tuhansien muiden kanssa pahimmillaan tuntien ajan päästäkseen pelaamaan. Ruuhkat kestivät useamman viikon.

Square Enix päätyi tilanteen vuoksi hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun ja veti koko pelin myynnistä yli kuukauden ajaksi. Pelaajille yhtiö antoi korvaukseksi ilmaista peliaikaa.

Yhtiö selitti tuolloin, ettei se voinut reagoida tilanteeseen tarpeeksi nopeasti maailmaa koetelleen puolijohdepulan takia, vaikka merkit tulevista ongelmista olivat ilmassa jo ainakin muutaman kuukauden ajan ennen lisäosan julkaisua.

Yksi kaaoksen aiheuttajista oli myös pelin räjähdysmäisesti kasvanut suosio, kun mmo-valtias World of Warcraftin ongelmat ja suosittujen somevaikuttajien esimerkki saivat sankat joukot uusia pelaajia hakeutumaan Final Fantasy XIV:n pariin.

Pelin aktiivisten pelaajien tarkkaa määrää ei ole julkisesti saatavilla, mutta on selvää, että sen ympärillä ei ole nyt samanlaista poikkeuksellista hypeä ja nostetta kuin kaksi ja puoli vuotta sitten.

Yoshida tietysti kertoo PC Gamerille haluavansa korostaa, että Dawntrailin tuleva sujuva julkaisu ei tarkoita, että pelaajia olisi nykyään aiempaa vähemmän. Hän väittää, että kyse on vain ja ainoastaan siitä, että he ovat tällä kertaa valmistautuneet paremmin.

Ruuhkan lisäksi osa pelaajista on ollut huolissaan palvelunestohyökkäyksistä, joita on viime aikoina kohdistettu peliin muutamaan otteeseen. Yoshidan mukaan sekin huoli on turha.

– Meillä on nyt täydellinen puolustus [palvelunestohyökkäyksiä vastaan], hän sanoo PC Gamerille.

Lupausten pitävyyttä testataan ensimmäisen kerran 28. kesäkuuta, kun ennakkotilaajat pääsevät käsiksi Dawntrailin sisältöön pelin kaksi vuorokautta kestävän huoltokatkon jälkeen. Lisäosan varsinaiseksi julkaisupäiväksi on merkitty 2. heinäkuuta.

Lue aiheesta lisää:

Lisää luettavaa