Dance Paradise
En todellakaan ole mikään parkettien partaveitsi. Nyt kun se on todettu, kirjoitukseeni voi suhtautua asianmukaisella asenteella – en arvioi sitä, kuinka lähellä Dance Paradise on oikeaa tanssimista, vaan kuinka hauska se on. Ja onhan se.
Lauantai-illan huuma
Hollantilaisen Mindscapen kehittämästä Dance Paradisesta huomaa heti kolme asiaa, jotka erottavat sen Harmonixin Dance Centralista. Paradisella on Universalin lisenssi, joten sillä on käytössään menestyneitä artisteja 50 Centistä Rihannaan yli 40 kappaleen verran. Toisin kuin Centralissa, hahmot joiden tanssimista matkitaan, ovat tikku-ukkomaisia, joten liikkeiden seuraaminen tuntuu helpommalta. Paradisessa on myös käytössä musiikkipelien kuten Rock Bandin tai Guitar Heron tapaan useampi kanava tai linja, jota vaihdetaan sivuaskelin.
Tanssiminen tuntuu keltanokastakin luontevalta. Kinect rekisteröi liikkeet hämmentävän tarkasti ja musiikin soidessa tanssimiseen uppoutuu. Käsien kohotessa ilmaan ja lantion heiluessa kokee pientä lauantai-illan huumaa. Rentoa fiilistä vahvistaa värikäs ulkoasu ja oma avatar, jota käytetään pelihahmona.
Dance Paradise on jäänyt nimekkäämmän Harmonixin Dance Centralin varjoon, mutta oli selkeästi viihdyttävämpi kuin mitä odotin. Kun kokeiluversiossa mikään ei tuntunut keskeneräiseltä ja paketti toimi kuin junan vessa, odotukset ovat korkealla.
Sonic Free Riders
Muistatko vuonna 2006 julkaistun Sonic Free Ridersin? Hyvä, ei ole syytäkään. Se oli vain yksi epäonnistunut Sonic-peli muiden joukossa. Mielenkiintoisen siitä teki vain se, että Sonic ja kumppanit eivät juosseet, vaan lautailivat futuristisesti ilmassa. Joku Segalla hoksasi, että sehän sopii Kinectille kuin piikki siilille.
Taivuta kuin Beckham
Free Ridersin valikoita käytetään luonnollisesti Kinectilla. Kättä liikuttamalla valitaan rata, hahmo ja sopiva ilmailulauta. Valitseminen on yllättävän vaikeaa – kohde on liikutettava valintanapin päälle, mikä ei ensin onnistu millään ilveellä. Valikosta olisi voinut tehdä helppokäyttöisemmän. Kaveri voi sentään mukavasti hypätä valikon aikana peliin lennosta vain heiluttamalla kättään.
Seuraavaksi peli opettaa lautailuun kädestä pitäen. Lautaa ohjataan tasapainoa puolelta toiselle kallistamalla. Pelaajan tulisi seisoa sivuttain aivan kuin olisi laudan päällä. Kallistelu ei kuitenkaan ole Wiin tasapainolaudan kaltaisia pieniä liikkeitä, vaan yläkroppaa saa todella liikuttaa. Lauta leijuu radalla kuin raiteilla, mutta pelaaja voi kallistamalla ohjata sen kulkusuuntaa.
Yhdessä ain hauskempaa
Aluksi pelaamisesta ei tullut mitään. Hyppyreissä kuuluu oikeasti hypätä, minkä huomasin vasta toisen pelikerran aikana. Tajusin myös, että lisävauhtia voi saada potkaisemalla jalalla taaksepäin. Kun alkuvaikeudet oli voitettu, ilmalautailu alkoi maistua ja voittoja tulla vyölle.
Kilpaillessa kerätään tietysti kättä pidempää. Ohjuksia käytetään kättä heilauttamalla ja valtavia keilapalloja vyörytetään matkimalla aitoa keilausta. Näyttää kyllä hauskalta, kun heilautus saa valtavan keilapallon liikkeelle ja tohtori Eggman jää vinkuen alle. Kaksin pelaaminen oli selvästi hauskempaa kuin yksin. Sivustakatsojista huvittavinta oli se, kun uimme vedessä ja heilutimme vimmatusti käsiämme. Kinectiin – aivan kuten Wiihinkin – kuuluu olennaisena osana hölmöily.
Sonic Free Riders ei tunnu kaatuvan ainakaan ohjausjärjestelmään. Kinect tuntui pelille riittävän tarkalta ja pelatut kolme rataa tarjosivat sen verran vaihtelua, että lopullista tuotosta odottaa mielenkiinnolla. Laadukkaita Sonic-pelejä ei ole koskaan liikaa.