Electronic Arts on varmistanut Battlefield 3:n Premium-palvelun kelvanneen pelaajille. Viimeisen noin kahden kuukauden aikana Premiumia tilattiin 1,3 miljoonaa kertaa. Kesäkuun lopulla EA:n edustaja kertoi tilaajamäärien pyörineen vielä 800 000 rajalla.
Digitaalisesti myydyt tuotteet vaikuttaisivat muutenkin muuttuvan yhtiölle aina vain merkittävämmiksi. EA:n digituotteiden liikevaihto on huhti-kesäkuussa kasvanut viime vuoden vastaavaan tulokseen verrattuna noin sadalla miljoonalla dollarilla. Sen sijaan fyysisisessä muodossa julkaistavien tuotteiden liikevaihdossa on näkynyt kohtalaista laskua.
Tarkat lukemat riippuvat hieman siitä, onko liikevaihto laskettu EA:n oman vai yleisen US GAAP -standardin mukaan.
Osin muutoksessa on auttanut yhtiön yli vuoden ikäinen Origin-latauspalvelu. EA:n mukaan palveluun on rekisteröity nyt yli 21 miljoonaa käyttäjätunnusta.
Kokonaisuudessaan yhtiön liikevaihto on huhti-kesäkuun aikana laskenut viime vuoteen verrattuna. Vielä viime vuonna GAAP-standardin mukaan laskettu liiikevaihto oli huhti-kesäkuun ajalta 999 miljoonaa dollaria eli noin 811 miljoonaa euroa. Tänä vuonna se jäi 955 miljoonaan dollariin. Näin myös yhtiön nettotulot laskivat 221 miljoonasta dollarista 201 miljoonaan.
Tulosten limoittamisen yhteydessä EA on lisäksi antanut hieman vankemman julkaisuikkunan seuraavalle Battlefield-pelilleen. Teos on tarkoitus nähdä yhtiön ensi huhtikuussa alkavan tilikauden aikana. Näin ollen julkaisu tapahtuu siis viimeistään vuoden 2014 maaliskuussa.
Lähde: EA, GamesIndustry