Suomalaisille kulunut loppuvuosi on mennyt ainakin sotaisissa merkeissä. Siinä missä kotimaisen pelikaupan etujärjestö FIGMA ilmoitti aiemmin viikolla Call of Duty: Ghostsin myyneen PlayStation 3:lla kultalevyn arvoisesti yli 10 000 fyysistä kopiota, on nyt myös Battlefield 4 tehnyt samaisella alustalla samoin.
– Tämä on todella hieno uutinen meille ja todistaa, että Battlefield-pelisarjalla on paljon lojaaleja faneja Suomessa. Olemme erittäin kiitollisia tästä kaikille pelin hankkineille. Nähdään jouluna taistelutantereella, EA:n Pohjoismaiden Battlefield-markkinointipäällikkö Christian Ponziani hehkutti.
Battlefield 4 julkaistiin alkujaan lokakuun lopulla niin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin pc:llekin ja myöhemmin myös uusille konsoleille niiden saapumisen yhteydessä. Vaikka kehuja onkin DICEn uutukaiselle sadellutkin, on sen alkutaivalta vaivanneet kuitenkin myös monet tekniset ongelmat. DICEn onkin kerrottu muun muassa viivästyttäneen pelin lisäsisällön kehitystä ongelmien korjauksen tähden, minkä ohella monet sijoittajat eivät ole olleet täysin tyytyväisiä tapaan, jolla julkaisija EA on käsitellyt Battlefieldia.
Lähde: FIGMA