Ubisoft pyytää anteeksi japanilaisilta historiaharrastajilta

Yhtiö käytti Assassin's Creed Shadowsin konseptitaiteessa luvatta kuvaa historiaharrastajien lipusta.

10.7.2024 10:00

Ubisoft pyytää anteeksi japanilaisten historiaharrastajien lipun luvatonta käyttämistä Assassin’s Creed Shadowsin konseptitaiteessa.

Kuvia, joissa lippu esiintyy, ei enää käytetä pelin markkinointiin, yhtiö kertoo pahoittelujen yhteydessä japanilaisella X-tilillään.

Ubisoftin mukaan sen ilman lupaa internetistä kopioima lippu tulee kuitenkin olemaan mukana taidekirjassa, joka on osa pelin collector’s editionia eli lisämaksullista keräilyversiota.

Lippu kuuluu Sekigahara Teppo-tai -nimiselle harrastajaryhmälle, joka on omistautunut vaalimaan Sekigaharan taistelussa tuliaseilla sotineiden jalkaväkijoukkojen historiaa vuodelta 1600.

Ryhmään omien sanojensa mukaan kuuluva henkilö kertoi X:ssä alun perin 16. kesäkuuta ottaneensa yhteyttä Ubisoftiin asian selvittämiseksi.

Henkilön mukaan Ubisoft oli lopulta yhteydessä ryhmään heinäkuun alussa. Ubisoft kertoo esittäneensä julkisen pahoittelun lisäksi erillisen anteeksipyynnön harrastajaryhmälle.

Alla on kuva konseptitaiteesta, jossa Sekigahara Teppo-tain lippu näkyy. Lippu on kuvassa sen verran pieni, että sen näkeminen kunnolla voi vaatia zoomaamista. Mobiililaitteilla kuvasta voi näkyä pienemmän resoluution versio, jolloin zoomaaminenkaan ei valitettavasti juuri auta.

Konseptikuvan alapuolella taas on X-postaus, jossa on valokuva ryhmän lipusta. Uutinen jatkuu X-postauksen jälkeen.

Assassin's Creed Shadows

Harrastajaryhmän lippu on ympyröity punaisella. Kuva: Ubisoft

Ubisoftin pahoitteluviestin alle on kertynyt kommentteja, joissa kiinnitetään huomiota siihen, että yhtiö näyttää kopioineen Assassin’s Creed Shadowsin konseptitaiteeseen yhden lipun lisäksi useita muitakin kuvia internetistä.

Valokuvien tai muiden valmiiden kuvien käyttäminen tavalla tai toisella osana konseptikuvia ei itsessään ole lainkaan tavatonta. Kuvien käyttämiseen voi olla lupa, tai ne voivat olla tekijänoikeuksista vapaata aineistoa.

Asiaan perehtymättömille pelaajille on kuitenkin voinut helposti syntyä virheellinen mielikuva siitä, että konseptikuvat olisivat puhtaasti Ubisoftin taiteilijoiden omaa kädenjälkeä.

Assassin’s Creed Shadowsin on määrä ilmestyä 15. marraskuuta.

Lisää luettavaa