Etsi
Parhaimmillaan viihdyttävä ja jopa nostalginen elämys, joka ei kuitenkaan kestä kovin tiheää kulutusta.
Huipputuotetun megasarjan uusi osa uskaltaa kokeilla yksinpelissään uutta ja laajentaa laadukasta moninpelitarjontaansa entisestään, muttei silti mullista lajityyppiään.
Pimeä, julma, epätasainen ja yllättävä ZombiU horjahtelee öristen suuntaan, johon konsolikauhun pitäisikin mennä.
Hyvän simulaation tuntomerkki on se, ettei se ole enää hauskaa. Tai oikeammin pitäisi sanoa, ettei se tunnu leikiltä. Tämä pätee War of the Rosesiin.
Assassin’s Creedin pelaaminen ei ole koskaan tuntunut näin tyydyttävältä.
Pelattavuus ei peity räjähtävään pintaremonttiin, sillä XCOM uudistaa yksityiskohtia pysyen uskollisena esikuvansa hengelle. Konsoleilla ei tämän tason strategiaa ole nähty koskaan.
Kausaliteetti onkin tärkein motivaattori tai pelaamista ohjaava tekijä – Corvon teot vaikuttavat kaupungin tilaan.
Resident Evil 6 panostaa sisällön määrään ja vaihtelevuuteen, mutta uudistukset eivät aina onnistu parantamaan pelikokemusta tutusta kaavasta.
