Etsi
Tämä peli ei todellakaan ole keskenkasvuisille sopivaa viihdettä.
Halpojen toimintaleffojen kaikki kliseet on saatu mukaan ilahduttavalla tarkkuudella.
Prey on alusta loppuun henkeäsalpaavaa menoa, jossa ei ole luppoaikaa tai tylsistymistä.
Koko kaksoisagentin konsepti jää laihaksi.
Agentti 47 on edelleen palkkatappajien ykkösjehu.
Yksityiskohtainen ulkoasu ja panostus fysiikkamallinnukseen ja ympäristöjen muokkautumiseen ei ole pelkästään silmäkarkkia.
Ninja Gaiden 3:n pelikelpoisin versio on uudistusten jälkeenkin sarjan heikoin lenkki.
The Walking Dead kauhistuttaa, suututtaa ja tuurilla ehkä itkettääkin. Muuta ei tarvitse sanoa.
Matka ei välttämättä ole kokemisen arvoinen sille, joka arvostaa enemmän elämystä kuin analyyttista kenttärakenteiden tutkimista.”
Far Cry 3 erottuu positiivisesti nykyajan räiskintätarjonnasta, mutta todellista suuruutta saavuttaakseen se kaipaisi vahvemman tarinan ja persoonallisemman pelimaailman.
Liikaa töksähtelyä, liikaa turhauttavaa ja tylsää hiippailua, liian monta tekoälyn töksähdyksen takia tehtyä uudelleenaloitusta. Palaan Blood Moneyn pariin.
Warfighteria on tehty ennennäkemättömän tiiviissä yhteistyössä USA:n armeijan erikoisjoukkojen eliitin kanssa.
Aveline olisi voinut olla pelien seuraava vahva naishahmo, mutta repaleinen tarina ei anna sankarittarelle tilaa loistaa Ezion, Connorin tai edes Altaïrin tavoin.