Olen ollut suuren luokan wrestling-fani jo useiden vuosien ajan, mutta ikävä kyllä WWE säväyttää vuosi vuodelta vähemmän. Seuraan edelleen show’ta viikoittain, mutta minunkin on pakko myöntää, etteivät nykyiset tähdet kolahda enää niin lujaa kuin niiden pitäisi. Mutta entäs se peli?
WWE-peli on onneksi ottanut tänä vuonna askeleen juuri oikeaan suuntaan. Toiminta kehän sisällä on nyt monipuolisempaa kuin parina aikaisempana vuotena. Liikkeet määräytyvät ottelun tapahtumien mukaan riippuen siitä, kenelle liike tehdään, missä asennossa hän on ja kuinka paljon kaveri on jo kärsinyt. Erillisiä vahvoja ja normaaleja heittoja ei siis enää ole.
Kuten viime vuosina on tapana ollut, myös WWE ’12:n pelattavuus sisältää tukun minipelejä. Isot plussat siitä, että napin rämpytyksen määrä on supistettu minimiin. Selätyksestä noustaan pysäyttämällä mittari oikeassa kohdassa. Mikäli painija on ottanut paljon vahinkoa, pysäytysalue on pienempi ja mittarin palkki liikkuu nopeammin.
Luovutussidonnoista karataan vielä nappia rämpyttämällä, mutta onneksi juuri tämän enempää tähän sontaan ei sorruta.
Yukes on myös panostanut fysiikkaan, mikä näkyy hieman, mutta ei vielä likimainkaan tarpeeksi. Vastustaja ei voi esimerkiksi lentää vahingossa köysien välistä lattialle, vaan näkymätön seinä saapuu pilaamaan huvin. Kehäköydet ylitetään vain valmiilla animaatioilla.
Tie Wrestlemaniaan
WWE ’12:n uratila pyörii showpainimaailman suurimman tapahtuman, Wrestlemanian, ympärillä. Road to Wrestlemania ei ole enää mikään lyhyt pyrähdys, vaan kuukausia kestävä kattava tarinatila. Ikävä kyllä pelaamaan sitä pääsee vain Sheamuksella, Triple H:lla sekä itse luodulla hahmolla.
Pelitilassa edetään normaaliin WWE-rytmiin tv-lähetyksestä PPV-show’hun, kunnes lopulta itse iso tilaisuus saapuu. Kiskoilla kulkevaan juoneen ei itse juuri vaikuteta. Hävityn matsin jälkeen ruudulle napsahtaa Game Over, jonka jälkeen samaa ottelua koetetaan uudelleen.
Tuttuun tyyliin tappelun lisäksi nähdään paljon draamaa, puhetta, selkäänpuukotusta ja muita WWE:lle ominaisia piirteitä.
Urapelitila tarjoaa WWE-fanille mielenkiintoista tekemistä. Runsaan höpinän ja lajin teatraalisuuden vuoksi voisin kuitenkin veikata, ettei se aukea kunnolla lajiin vihkiytymättömille mättäjille.
Moninpeli on parasta
WWE ’12:n ylivoimaisesti parasta antia on moninpeli. Kaverin tai – mikä vielä parempaa – kaveriporukan kanssa tämä maistuu mahtavalle, kuten sarjan aiemmatkin osat. Terästuolit, pöydät ja lukuisat pelimuodot pitävät porukan tyytyväisenä pikkutunneille asti.
Fiilis kohoaa taivaisiin, mikäli kaveriporukkaan kuuluu useampia WWE-faneja. Kaikki sisääntulot, musiikit ja painijat ovat WWE ’12:ssa totutun tarkasti toteutettuja. Vaikka pelaajakaarti WWE:ssä tällä hetkellä ei olekaan yhtä timanttinen kuin se on joskus ollut, riittävät WWE ’12:n kymmenet supertähdet kyllä pitkäksi aikaa. Vanhojen aikojen muistelijoillekin riittää valinnanvaraa, sillä mukana pelissä nähdään muun muassa Brock Lesnar, The Rock, Undertaker, Stone Cold Steve Austin ja niin edelleen.
Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että WWE ’12 tuntuu hyvin tutulta sarjan aiempia osia pelanneille. Mutta oikeaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa!