Tekijä: Visual Concepts
Julkaisija: 2K Sports
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3, pc, Wii, PS2, PSP
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 1–4
Verkossa: 2–10
Viime vuonna näihin samoihin aikoihin ilmestynyt NBA 2K11 löi urheilupelifanit ällikällä. Peli todensi hektistä NBA-maailmaa tyylitajuisesti ja rakkaudesta lajia kohtaan. Se nappasi hyviä arvosanoja oikeastaan kaikista lehdistä, eikä turhaan. Pelaaja valitsi sen vuoden urheilupeliksi.
Viime vuoden version yllätettyä on tämän vuoden versio kovan paikan edessä: miten se vastaa haasteeseen ja ennen kaikkea pelaajien odotuksiin? Osaltaan hyvin, osaltaan vähän vähemmän hyvin.
Vaikeampaa kuin elämä
Viime vuoden versiossa ei ollut minkäänlaista opetusosuutta, mikä nosti pelin aloittamiskynnystä melkoisesti. Pelissä on kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia pikkujippoja aina erilaisista heitoista askelharhautuksiin, enkä tunne yhtäkään peliä pelannutta, joka niitä kaikkia olisi oppinut. Tänä vuonna pelaaja voi opetella erilaisia liikkeitä korislegendojen kanssa, mutta koko harjoitteluosio on melkoinen floppi. Pelaaja testaa eri liikkeitä ja harhautuksia yksi kerrallaan, mutta ei voi uusia niitä lainkaan. Kerran kun on liikkeen tehnyt, mennään heti seuraavaan.
Isompi ongelma on siinä, ettei harjoitusten järjestystä voi vaihtaa. Jumiudut johonkin heittoharjoitukseen, etkä millään onnistu näppäinyhdistelmässäsi? Se on voi voi, siinähän hakkaat päätäsi seinään.
Miksi näin paljon harjoittelusta? Siksi, että peli on yhä jumalattoman vaikea hallita. Kunnollisella harjoitteluosiolla olisi saatu pelin pariin huomattavasti enemmän pelaajia. Nyt sen pienet nyanssit jäävät viime vuoden tapaan monilta kokonaan kokematta. Tunnustan auliisti, että itse jaksoin harjoitella peliä vain tiettyyn pisteeseen asti – pienemmälläkin kikkamäärällä pärjää vallan mainiosti helpommilla tasoilla.
Parasta yksin koskaan
Alaotsikko vaikuttaa kenties liioittelulta, mutta ei ole sitä. My Player -pelitila, jossa ohjataan vain yhtä omaa pelaajaa kohti NBA:n huippua, on paras yhden pelaajan uratila mitä olemassa on. Se pesee lätkä- ja futispelien vastaavat puhtaasti pelattavuudellaan ja toteutuksellaan. Pelaaja aloittaa uransa pelaamalla rookie-pelin, minkä jälkeen draft-tilaisuudessa jokin heikompi NBA-joukkue varaa hänet riveihinsä. Siitä alkaa nousu kohti parempia joukkueita ja mahdollista menestystä.
My Playerissä voi pelata joko itse kaikki ottelunsa tai ainoastaan kauden avainottelut. Avainotteluita on melko harvoin, ja tositahkoaja vääntää tietenkin kaikki ottelut omin käsin jo ihan realismin takia: pelaaja saa kykypisteitä myös niistä otteluista, joissa ei itse pelaa, ja kykypisteitä tulee melkoiset määrät simuloiduissa matseissa. On paljon hauskempi vastata täysin itse kehityksestään. Tavoitteena pelitilassa on päästä pelaajien Hall of Fameen muiden legendaaristen pelaajien joukkoon.
Parempaan suuntaan on muokattu myös Association-uratilaa, jossa pelataan NBA-joukkueella: pelitilaa voi pelata myös netissä oikeita ihmisiä vastaan. Retroilijoille on mukana mahdollisuus pelata entistä enemmän vanhoilla kulttipelaajilla. Pelin graafinen ulkoasu muotoutuu sen mukaan, minkä aikakauden pelaajilla pelaa, mikä on tyylikäs idea.
NBA 2K12 on siis kaikilta osin piirun parempi kuin viime vuoden versio. Silti siitä puuttuu se yllätysaspekti, mikä viime vuonna läväytti leuan lattiaan ihastuksesta. Silti NBA 2K12 on korisfanin unelma. Valitettavasti satunnaisille urheilupelaajille sen aloituskynnys saattaa olla liian korkea.