Planeettojen sota
Kajaanilaisen Team Jolly Roger -tiimin Interplanetary lainaa ideansa kaukaa pelaamisen historiasta. Niin kaukaa, ettei moni tämänkään lukijoista ollut todennäköisesti edes syntynyt, kun Artillery Duel julkaistiin vuonna 1983. Siitä syntyi kokonainen peligenre, joka elää ja uudistuu yhä edelleen.
Interplanetary on luotu taitavasti. Se rakentaa vanhan idean päälle ja tuo siihen sekä monia uudemman aikakauden strategiapeleistä tuttuja elementtejä että nykyajan muodikasta fysiikkapelaamista. Vaikka kaiken ytimessä onkin naapuriplaneettojen rääkkääminen henkihieveriin superaseilla, on peli visioitu monitasoisesti.
Samalla se on genren vanhimpien perinteiden mukaisesti ennen kaikkea moninpeli, joka on parhaimmillaan samalla koneella hotseat-hengessä tai internetin yli muiden kanssa pelattuna. Mutta samalla pelaamisen tahti on sen verran hitaahko, ettei siitä ole välipalaksi. Pienempäänkin matsiin on varattava tunti tai pari, saati kun aurinkokunnan herruudesta kamppaillaan isommalla porukalla.
Pelaaminen itsessään on selkeää, mutta pelkkä aseiden valinta ja laukaisu ei riitä, sillä planeettojenvälinen sota pohjautuu teolliselle tuotannolle. Perusteollisuuden tuotannolla rakennetaan ja käytetään ase- ja puolustusjärjestelmiä sekä tiedustelulaitteistoja, joita pelaaja rakentaa planeettansa kamaralle. Niiden paikat on toki harkittava tarkoin, sillä ne ovat samalla oivia kohteita vihollisille.
Puolikas peliä onkin resurssienhallintaa ja rakentelustrategiaa: mitä, minne ja missä järjestyksessä? Siinä sivussa tutkitaan myös aseteknologiaa sekä virityksiä vanhoihin rakennuksiin.
Tärkeintä on silti sotiminen. Se on kiinnostavaa ja puoleensavetävää, sillä aurinkokunnan planeettojen kiertoradat, nopeudet ja taivaankappaleiden painovoimakentät tuovat uudenlaisen haasteen jokaisen vuoron taktikointi- ja simulaatiovaiheeseen. Tieteellisen tutkimuksen kautta kehittyvät aina vain isommat aseet vaativat kukin omanlaistaan laskelmointia ja tähtäämistä, sillä ammusten nopeudet ja ominaisuudet pitäisi sovittaa kohteiden liikkumiseen. Sitten vain painetaan vuoronvaihtonappia ja katsotaan, onko massalinkojen, megalaserien, asteroidiryöppyjen ja muiden planeettatuhoojien tähtäys onnistunut. Osutko edes planeettaan, saati strategisiin rakennelmiin – vai putoaako murikka keskelle autiomaata?
Loppumetreillä Interplanetary on puhdasta matematiikkaa. Kaikki tiivistyy kiertoratojen ja ammusten ratojen muuttamiseen taitavaksi tähtäysyhtälöksi. Vaikka pelissä onkin hyvä ammusten reittilaskin, niin silti se on vain pelaajasta itsestään kiinni. Ja tämä viehättää minua suuresti.
On kuitenkin vähän harmillista, että moninpelillisestä sielustaan huolimatta tämä tuskin saavuttaa Wormsien tai Scorched Earthin kaltaista bilepelivoimaa. Se on enemmän hidas ja harkitsevainen strategia kuin ripeästi etenevä sotahupailu. Toki lopputulos on esikuviaan syvällisempi.
Oma haasteensa voi olla myös hyvän peliseuran löytäminen, mutta onneksi Steamissä asuu pieni heimo avaruussotureita. Ja vaikka joku ilta olisikin yksinäistä, tekoälyvastustajat antavat fiksun ja haastavan vastuksen, eivätkä pelaa mitenkään kaavamaisesti, saati ylivoimaisen taitavasti.
Loppumetreillä Interplanetary taitaa silti jäädä pienen, älykkäistä ja vaativista laskelmointipeleistä nauttivan porukan viihteeksi. Mutta jos avaruus, fysiikkapelit ja painovoimakentissä uiskentelu iskevät, niin tsekkaa ihmeessä ja harkitse myös Interplanetary 4-Packiä – eli kavereille kanssa!