Kuolema kuittaa univelat
Olisikohan FromSoftware itsekään osannut muinoin uumoilla, kuinka mittavissa määrin studion Dark Souls -sarja alkaisi siittää henkisiä perillisiä aikojen saatossa. Omaleimaisen Ronin-toimintatasoloikan parisen vuotta sitten loihtinut Tomasz Wacławek tiimeineen on astunut esikuvan viitoittamalle tielle omalaatuisella askelluksella siirtämällä kuvakulman yläviistoon ja hidastamalla taistelun tahtia huomattavasti.
Immortal Planet ei varsinaisesti sisällä suuremmin roolipelielementtejä eikä hahmoaan voi tuunata ja puunata kovin syvällisesti, mutta mukana on myös jonkin verran hienosäädön mahdollisuuksia. Pelin alussa valitaan suppeahkolta listalta sankarin ase ja erikoiskyvyksi luokiteltava ominaisuus, ja pelimaailman ahtailta käytäviltä voi kerätä erinäisiä apuvälineitä. Ase- ja varustelutaso vaikuttaa ensisijaisesti pelihahmon nopeuteen, joka vuorostaan määrittelee, millä tyylillä pelaajan kannattaa käydä tukkanuottasille vihollisten kanssa. Eteen astuvien pahalaisten niistäminen on hyvin lähitaistelupainotteista, joskin varusteista riippuen sekä sankarilla että vihollisilla on mahdollisuus antaa runtua myös etäämmältä.
Vaikka Immortal Planet on ytimeltään hyvin uskollinen esikuvalleen, taistelun hidastempoisempi, strategista hahmotuskykyä edellyttävä rakenne tuntuu virkistävän omalaatuiselta ratkaisulta. Taistelu on rytmikästä ja nytkähtelevää asemasotaa, jossa lajityypille ominaiseen tapaan on samanaikaisesti tarkkailtava vihollisen liikkeitä ja oman hahmon nopeasti hupenevaa kestävyyttä. Jopa yksittäiset kohtaamiset ovat yllättävän vaarallisia, ja useamman vihollisen kanssa mittelöinti käy jo työstä, eli lajityypille ominaiseen tapaan henki on höllässä ensi-iskusta eteenpäin.
”Vaikka Immortal Planet on ytimeltään hyvin uskollinen esikuvalleen, taistelun hidastempoisempi, strategista hahmotuskykyä edellyttävä rakenne tuntuu virkistävän omalaatuiselta ratkaisulta.”
Ikävä kyllä pelin isometrinen kuvakulma ja sen mukanaan tuomat rajoitteet vaatisivat huomattavasti jämptimpää ohjattavuutta, mutta Immortal Planetin tuntuma lipsahtaa pahasti pehmeän puolelle. Koska taistelun suola on osumakulmien metsästys klassista miekkailua muistuttavan nykivän tanssahtelun lomassa, on melkoisen turhauttavaa sivaltaa säilällään mailinmitalla ohi tai kääntää selkänsä viholliselle untuvaisen ohjaustuntuman johdosta. Pelin klaustrofobisen ahdas kenttäsuunnittelu ja anteeksipyytelemättömän ankara vaikeustaso korostavat ongelmaa entisestään.
Immortal Planetin ulkoasu on hillityn tyylikäs, vaikkakin hieman kolkko. Harmaan sävyissä kylpevää minimalistista scifimaisemaa täplittävät lohduttoman kauniit pienet yksityiskohdat, mutta näyttävän ulkokuoren alta ei löydy liiemmin substanssia. Mittava osa Souls-sarjan pelien vetovoimasta syntyy pelimaailman vaikeaselkoista historiaa peilaavan painajaismaisen kuvaston ratkomisesta, kun taas Immortal Planetin tapauksessa tarinallinen anti jää valitettavan ontoksi.
Immortal Planet on kelpo lisä Dark Souls -sarjan perillisten kasvavaan joukkoon ja sopii varsinkin kovan luokan haastetta janoaville kotikulmien taktikoille. Lopulta kokonaisuus taantuu kuitenkin melkoisen persoonattomaksi puukotteluksi, sillä mielenkiintoisen taistelumekaniikan ympärille ei ole rakennettu erityisen mieleenpainuvaa pelillistä kokemusta.