Voi pyhä keskinkertaisuus
Silloin kun minä olin junnu, saksalainen Blue Byte oli kovaa valuuttaa pelimarkkinoilla. Pitkään porskuttaneen pelistudion The Settlers -pelisarja nauttii tänäkin päivänä nostalgianhuuruista suosiota alan piireissä. Itse asiassa Blue Byten tuorein pelijulkaisu Champions of Anteria kulki pitkän matkaa kehitystaipaleellaan Settlers-sarjan seuraavana osana, mutta varsinaisen kehitystyön edetessä pelimekaniikka muutti muotoaan sen verran reilusti, että tekijät päättivät lopulta aloittaa kokonaan uuden pelisarjan.
Perinteisen miekka ja magia -fantasian ja hirtehisen teutonihuumorin yhteen naittava Champions of Anteria on käytännössä jaettu kahteen pelityyliin. Kaupunkinäkymässä pelaaja käskyttää kyläläisiään klassiseen Settlers-tyyliin rakennuttamalla uusia pytinkejä, laajentamalla reviiriään ja pitämällä kylän työmyyrät aktiivisina erilaisten askareiden parissa. Sen sijaan taistelunäkymässä pelaaja ohjastaa kolmen soturin joukkiota reaaliaikaisissa yhteenotoissa, joissa edetään erilaisia tehtäviä suorittaen ja vihollisryppäitä kurmoottaen.
Vaikka pelissä piisaa rakentelua, taistelunäkymä on Champions of Anterian tärkein osa-alue. Pelaaja käskytettävänä olevan kolmen taistelijan ydinryhmän varusteita ja taitoja parannellaan pelin edetessä. Jokaisella sankarilla on omat erikoiskykynsä ja ominaisuutensa, joiden sulavalla yhteiskäytöllä viholliset vedetään tonttiin. Vastaavasti myös oppositiolla on omat lähi-, kauko- ja erikoissolttunsa, joiden vahvuudet ja heikkoudet ovat aina suoraan verrannollisia sankarikolmikon vastaaviin. Ilahduttavasti toiminnan voi aina pysäyttää napin painalluksella, jolloin yksittäisten käskyjen jakelu onnistuu ilman otsalle sikiävien hikikarpaloiden liiallista lisääntymistä.
Raa’asti typistäen Champions of Anteria lainaa taistelukenttänsä lainsäädännön suoraan pokémonien ohjesäännöistä. Kullekin hahmolle on määrätty oma ominaismateriaali, joka kuvastaa kyseisen hahmon vahvuuksia ja heikkouksia muihin säilänheiluttajiin nähden. Viisisakarainen järjestelmä tottelee vanhaa kunnon kivi–sakset–paperi-kaavaa ja iskostuu pelaajan selkärankaan hetkessä. Tuli sulattaa metallin, metalli pirstoo puun ja niin edelleen.
”Champions of Anteria on kaikin puolin toimiva lajityyppien yhdistelmä, mutta peli ei loista oikein millään osa-alueella.”
Hahmoille määrätyt materiaalit on nokkela ja toimiva tapa sisällyttää peliin pikantin omalaatuinen säväys, mutta samalla ominaisuus heijastaa Champions of Anterian helmasyntiä. Peli kun on hetken opettelun jälkeen turhan yksioikoinen ja suoraviivainen kokemus. Kaupunkikartalla hiirulointi on turhankin tuttua Settlers-pikkunysväystä ja taisteluruudun tarjonta pitemmän päälle aika yksitoikkoista mähinää. Roolipelimausteita piisaa kaikenmoisen avattavan tauhkan muodossa, mutta pelilliset ydinasiat eivät oheiskilkkeillä miksikään muutu.
Toinen kaksiteräinen miekka Champions of Anterian arsenaalissa on pelin käsikirjoitus, joka mattopommittaa pelaajaa huumorilla joka käänteessä. Nauruhermoihin tähtäävä toteutus on riskiratkaisu, ja kuten arvata saattaa, tarjonta on sekasäkillinen hittejä ja huteja. Toisaalta aina silloin tällöin Champions of Anteria osuu täsmäiskulla mainittuun nauruhermoon, ja niinä hetkinä suu on toivon mukaan ravinteista tyhjä, sillä muussa tapauksessa näyttöpääte on jynssäyksen tarpeessa.
Champions of Anteria on kaikin puolin toimiva lajityyppien yhdistelmä, mutta peli ei loista oikein millään osa-alueella. Vaikka kokonaisuus on hiottu varsin eheäksi, peli tuntuu lopulta ontolta ja innottomalta. Ikävä kyllä näinä pelijulkaisujen ylitarjonnan aikoina Champions of Anterian kaltaiset keskitason kerubit ehtivät unohtua jo siinä vaiheessa, kun käännät seuraavalle sivulle.
5/10
Lajityyppejä yhdistelevä kevytstrategia ei oikein tiedä, mitä haluaisi olla, eikä jätä itsestään huomattavaa jälkeä järkeen tahi tunteisiin.
Jason Ward