Valoa hitaampi
Joskus on vaikea tarttua peliin, kun takaraivossa painaa jo liian monta ennakko-oletusta. Battlestation: Harbingerin pc-versiota lataillessa tiesin pelistä jo sen, että se on kohutun mobiilipelin käännös. Kehittäjä oli puhunut hurjia netissä. Sen vastapainoksi olin kuullut, että pelin inspiraationa olivat maailman paras scifisarja Babylon 5 ja indieklassikko FTL. Näillä eväillä syntyy joko parasta tai pahinta, vai mitä? Tai ehkä vain aika mukava ja rento pikku peli.
B5:n sijaan ensimmäinen scifisarja, joka pelistä tulee mieleen, on Galactica. Pelaajalla on aluksi yksi heikosti aseistettu tukialus. Vihollisia on joka puolella, ja jotenkin pitäisi suunnistaa ympäri satunnaisten aurinkokuntien kimppua. Kevyttä arvottua juonenpoikastakin on tarjolla, mutta oikeastihan tarkoitus on vain ampua viholliset ja siirtyä seuraavaan karttarykelmään.
Mobiilia työkseen vihaavien iloksi on todettava, että ne juuret näkyvät Battlestationissa. Taidetyyli on retroa, riisuttua, vähäeleistä ja jopa kuivakkaa. Edes räjähdyksissä ei revitellä. Peli on myös tahdiltaan armottoman hidas, minkä luulisi olevan kosketusnäytön rajoitusten perua. Pienet ja isot alukset lipuvat kartoilla niin valasmaisen rauhallisesti, että muodostelmilla, sijoittelulla ja liikkumisella ei pääsisi pätemään edes kapteeni John ”painukaa helvettiin galaksistani” Sheridan.
Tällä kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Battlestationin perustaistelu on niin pätevää, että pc-avaruuspelaajien on turha vetää esiin elitismikorttejaan. Todellinen taktikointi käydään Engineering-ruudussa, jossa omien aluksien aseet, hävittäjätuki ja muut herkut valitaan. Haluaisimmeko muodostelman, jossa on vahva ohjuspuolustus point defence -gatlingien ja hävittäjien ansiosta ja joka syytää kuolemaa kauas hitaiden ydinkärkien muodossa? Käy. Entä iholle tunkeva taisteluristeilijä, joka jurnuttaa viholliset kuoliaaksi raskaalla tulivoimalla? Kyllä onnistuu. Lähin verrokkipeli on Gratuitous Space Battles, jossa omia aluksia ei tarvitse rakentamisen jälkeen edes ohjata.
Hitaan vauhdin ansiosta pelaaja ehtiikin nähdä ja arvostaa sitä, miten hyvin tuunaukset toimivat. On ilo katsella omien hävittäjien puolustusmanööverejä ja jännittää sitä, pääsevätkö laakit vihollisen torjuntatulen läpi. Kun laivasto tuhoutuu ja on pakko aloittaa taas alusta, perusmekaniikka todistaa pätevyytensä. Mobiiliperäistä ajantappoahan tämä on, mutta sellaisessahan ei ole mitään vikaa. Liian monet avaruuskenraalien pelit lankeavat liikaan monimutkaisuuteen ja sekavuuteen, joten perusasioissa pysyvä Battlestation on kelpo vaihtelua.
Ei tässä ole FTL:n detaljirikkautta tai ahdistavaa takaa-ajon ja draaman tuntua, mutta ei sekään haittaa. Eipähän kyrsi niin vahvasti, kun kuolema koittaa jälleen kerran. Hilpeimpiä hetkiä on se, kun yrittää paeta vaurioituneella aluksella vihollisen ylivoimaista laivastoa, joka pysyy mukana sitkeästi kuin takiainen. Hypermoottorien latautumisessa tuntuu silloin kestävän pieni ikuisuus.
Erityisen kiva detalji on kokemusjärjestelmä, jossa pisteitä karttuu jokaisen game overin jälkeen. Tasojen myötä pelaaja saa käyttöönsä uusia aluksia eli aloitusvaihtoehtoja, joten toistuva epäonnistuminenkin palkitaan. Se ei ole huono juttu toistuvaan kuolemaan perustuvassa pelityylissä. Pc-julkaisuna Battlestation herättää kuitenkin tunteen, että se kaipaa kivaa pikkulisää julkaisunjälkeisen tuen kautta.