Painterboy
Kaikki Magic: the Gatheringia pelanneet tuntevat Black Lotus -kortin, joita myydään nykyään huutokaupoissa kirjaimellisesti kymmenien tuhansien taalojen kappalehintaan. Kortti ei ole teholtaan hintansa väärti, mutta se on uskomattoman harvinainen, kuin keräilykorttipelien Action Comics -lehden ensimmäinen numero.
Black Lotus ei ole ainoa pelimaailman suunnaton harvinaisuus, sillä videopelien puoleltakin löytyy pelejä, joiden myyntihinta liikkuu kymmenissä tai jopa sadoissa tuhansissa taaloissa, puhtaasti niiden harvinaisuuden takia.
Yksi pelimaailman suurista harvinaisuuksista on suomalainen kulttiklassikko, joka on tietyssä mielessä korvaamaton teos, mutta käytännössä ehkä lähempänä arvotonta. Kyseessä on 1980-luvulla tehty mainospeli, Painterboy.
Tikkurilan maalit tuntee todennäköisesti jokainen (ainakin käsitteenä, jos ei henkilökohtaisesti) ja me kaikki 1980- ja 1990-luvuilla eläneet muistanemme myös ne firman mainokset, joissa ”Poika” mestarinsa sättimänä joutui milloin minkäkinlaisiin kommelluksiin. Todella erikoisena ratkaisuna Mestari ja Poika eivät jääneet vain mainosten hahmoiksi, sillä aiheesta päätettiin tehdä myös videopeli.
Pelin syntyvaiheet ovat kiehtovat, sillä pienen aloittelijaporukan ohella myös itse Tikkurilan maalifirma oli mukana kehitysprosessissa. Lyhyesti tiivistettynä Painterboy on teknisesti yllättävän kovalaatuinen peli, vaikka kyseessä on kotimainen mainospeli. Kehitystiimi joutui ratkomaan useita aikanaan todella haastavia ongelmia saadakseen Commodore 64:n puskemaan ulos digitoitua ääntä ilman, että koko peli pysähtyi korinan ajaksi, sekä kaupungin valtavan kartan vierimään pehmeästi. Kovaa menoa.
Painterboy ei ollut koskaan suunnaton hitti, mikä oli täysin ymmärrettävää. Pelejä monistettiin alkujaankin vain muutamia satoja kappaleita, joita sitten myytiin Mikrobitissä olleen ilmoituksen kautta postimyyntinä. Niinpä nykyään Painterboy onkin varmasti maailman harvinaisimpia kaupallisia pelejä. Kun Suomen pelimuseo muutamaa vuotta sitten yritti etsiä alkuperäistä kappaletta omiin kokoelmiinsa, kappaleita etsittiin kissojen ja koirien kanssa vinteiltä ja vanhoista laatikoista, sekä myös Tikkurilan arkistoista.
Mutta millainen itse peli sitten on? Nostan kehitystiimille hattua siitä, että Tikkurilan mainosten niukka taustamateriaali on pistetty todellakin hyötykäyttöön. Pelaajan tehtävänä on maalata ruokatauon aikana 20 eri puolilla kaupunkia sijaitsevaa rakennusta. Ensin valitaan oikea maali Tikkurilan valikoimista, sitten yritetään navigoida sokkeloisilla kaduille rakennuksen luokse. Jos tässä onnistuu, pitäisi vielä maalata talo.
Maalaajan elämä ei ole helppoa, sillä kaiken maailman eläimet ja sivulliset tunkevat tielle, ja jos esimerkiksi vahingossa sutii mestarinsa maalilla, operaatio päättyy kertaiskusta. Ja siinä se sitten olikin, hyvin yksinkertaista pelisuunnittelua, kuten 1980-luvun peleissä usein oli.
Rehellisesti sanoen Painterboy ei ole pelinä mitään Commodore 64:n parasta materiaalia, mutta olosuhteet huomioiden se on yllättävän laadukas ja kattava paketti. Kyseessä on kuitenkin pienen aloittelijaporukan tekemä mainospeli. Muistan itsekin pelailleeni Painterboyta aikanaan suurella innostuksella. En minä sen perusteella yhtään paremmin maalaamaan oppinut, tai ymmärrä yhtään mitään Tikkurilan maalivalikoimista, mutta toisaalta pienoismalleja ja miniatyyreitä tulee maalailtua urakalla, joten ehkä se mainos sittenkin tehosi jollain alitajunnan tasolla?
Miikka Lehtonen
Kotimainen pelisaitti V2.fi teki muutama vuosi sitten kattavan haastattelujutun, jossa pelin kehittäjät itse kertovat sotatarinoitaan, joten asiasta enemmän kiinnostuneiden kannattaa suunnata sinne.
