Kaikenlaiset uusintaversiot yllättävän uusistakin peleistä ovat nykyään arkipäiväinen juttu. Osa näistä on erittäin tervetulleita, osan olisi taas voinut jättää tekemättäkin. Se suurin uusintaversioihin liittyvä kysymysmerkki on tietenkin “missä hitossa Bloodbornen uusintaversio on, Sony? Miksi väännätte joka päivä höyryävän tortun unelmieni ja haaveitteni päälle kun ette vieläkään julkista Bloodbornen uusintaversiota?”. Alkujaan – ja ainoastaan! – PlayStation 4:lle julkaistu Bloodborne on älyttömän hyvä peli, jonka ainoa saatavilla oleva versio on teknisesti kankea ja hyötyisi suunnattomasti vaikka Demon’s Soulsin tasoisesta uusintaversiosta.
Koska kuitenkaan tämäkään päivä ei tuonut mukanaan uutisia Bloodbornen uusintaversiosta, ainoa vaihtoehtomme on kääntää katseemme menneisyyteen. Bloodborne ei tietenkään ilmestynyt tyhjästä, vaan sitä edelsi pino muitakin FROMSoftin toimintaroolipelejä. Ja tietenkään FROMSoftin kehittäjätkään eivät vain yhtenä aamuna heränneet ja saaneet yhtä sukupolven parhaista peli-ideoista. Ehei, hekin ammensivat inspiraatiota jos jonkinlaisista peleistä. Sitkeiden nettihuhujen mukaan yksi näistä inspiraatioista oli vuonna 1999 julkaistu Nightmare Creatures, ja koska kyseessä on kauhuaiheinen peli ja nyt on lokakuu… hitto, otetaan selvää!
Joten miten on? Onko Nightmare Creatures todellakin Bloodbornen unohdettu esi-isä? Kenties vielä merkitävämmin, onko se hyvä peli?
Yksi juttu tulee ainakin selväksi heti Nightmare Creaturesin käynnistämisen jälkeen: Bloodborne-vertaukset eivät ole hihasta vedettyjä, ainakaan temaattisesti. Peli sijoittuu 1800-luvun Lontooseen, jossa asiat ovat vaihteeksi huonosti. 1600-luvulta lähtien mystinen kultti on tehnyt kiellettyjä kokeitaan, yrittäen kehittää seerumin, joka antaisi ihmisille supervoimat. Käytännössä seerumi on kuitenkin vain luonut armeijan painajaismaisia olentoja, jotka ovat nyt vapautuneet kaupungin kaduille. Varjojen täyttämät Lontoon sivukadut ja niissä riekkuvat hirviöt ovat tyyliltään ja tunnelmaltaan hyvin selkeästi samaa sukua Bloodbornen maailman kanssa, joten alku on lupaava.
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että olin kuullut Nightmare Creaturesista ennakkoon muutakin: sillä on aivan järkyttävän vaikean pelin maine. Niin on toki Bloodbornellakin, mutta merkittävällä erolla. Bloodborne on erittäin hyvin suunniteltu, toteutettu ja tasapainotettu peli, joka vaatii pelaajaltaan paljon, mutta myös antaa tälle kaikki työkalut menestymiseen. Nightmare Creatures taas ei ole. Siis mitään näistä.
Se on niin hämmentävä kokemus, että puolen tunnin pelailun jälkeen jouduin etsimään käsiini sen ohjekirjan ja selvittämään, pelasinko vain jotenkin väärin. Olin selvästi missannut jotain oleellista, koska eihän kehitystiimi nyt oikeasti voinut suunnitella peliä tuntumaan… no, TÄLTÄ. Mutta ei, en missannut. Tältä sen pitäisikin tuntua. Siis kehitystiimin mielestä, mutta tuskin kenenkään muun.
Nightmare Creatures on todellakin sikamaisen vaikea peli, mutta sen vaikeus tulee siitä, että sen pelituntuma on aivan järkyttävää tasoa. Pelaaja tutkii kohtalaisen avoimia kenttiä, jotka haarautuvat välillä suuntaan jos toiseenkin. Pimeillä kujilla juoksentelun ohella se pelillinen sisältö on tietenkin taistelua. Tarjolla on kaksi hahmoa, joista molemmilla on oma pelityylinsä ja omat tappelupelien henkiset kombonsa. Ihan kiva idea, ainakin teoriassa, mutta käytännössä taistelu on niin kaoottista, että pelaaja ei voi tehdä muuta kuin rämpyttää hyökkäysnappiaan tauotta. Jos rämpytyksen onnistuu ajoittamaan oikein, viholliset saa lukittua horjahdusanimaatioon ja sitten hakattua ne hitaasti hengiltä. Jos ajoitus ei onnistu, menettää kolmasosan kestopisteistään iskulle, joka ei näyttänyt edes osuvan.
Tai toisaalta ehkä se osuikin? Pelin kamera on niin kehno ja syvyyden tuntu niin puutteellinen, että on äärimmäisen vaikea arvioida, miten kaukana epämääräisesti huitovista vihollisista edes on. Pelikokemuksessa ei ole käytännössä mitään tilaa syvyydelle tai strategialle, koska tempo on niin karmea. Lisäongelmana jos vihollisia on niskassa enemmän kuin yksi, kuolema on käytännössä varma, koska sitten on pelaajan vuoro juuttua jumiin horjahdusanimaatioihin ja päästä kokemaan, miltä tuntuu kuolema stunlockin aikana. Ei kivalta!
Kaikki Bloodbornea pelanneet pystyvät varmasti huomaamaan, että tämä ei todellakaan kuulosta tippaakaan FROMSoftin painokkaalta taistelusysteemiltä, ja kieltämättä tähän ne yhtäläisyydet sitten tyssäävätkin. Jos oikein siristää silmiään, voi nähdä inspiraatiota vaikka siinä, että myös Nightmare Creaturesissa pelaaja voi välillä räiskiä vihollisia pistoolilla. Tosin siinä missä Bloodbornessa pistooli on oleellinen osa pelisilmukkaa, nyt se on vain välillä löydettävä esine, joka ehkä tekee vihollisiin vähän enemmän vahinkoa kuin normaali isku. Sanon “ehkä”, koska joskus pistooli tuntui tappavan viholliset kerrasta, toisinaan sillä ei taas ollut oikein mitään vaikutusta.
Kun nyt alkaa selvästi kuulostaa siltä, että Nightmare Creatures on parhaimmillaankin niin sanottu “ongelmallinen kokemus”, voi olla hieman yllättävää kuulla, että aikanaan sen julkaisuoikeuksista käytiin aktiivinen huutokauppa. Huutokaupan voitti Activision, joka pistikin sitten markkinointikoneistonsa kunnolla käyntiin. Oletettavasti tästä johtuen peli myi todella hyvin ja ylitti nopeasti 1,5 miljoonan kappaleen myynnit. Arvostelijat ylistivät peliä aikanaan sen tunnelmasta ja kiehtovasta maailmasta, ja allekirjoitan itsekin nämä kommentit. Samaten olen samaa mieltä myös siitä, että se itse pelikokemus onkin sitten aika karu.
Ja näin olemmekin taas ikävässä välikädessä. Tämän kuukauden teemana piti olla fiilistellä hyvien, mutta vähemmälle huomiolle jääneiden kauhupelien parissa. Kolmen viikon jälkeen tuloksena on kaksi kalkkunaa ja yksi peli, joka oli noteearaamisen arvoinen lähinnä sen julkaisua ja kehitystä ympäröivien olosuhteiden johdosta. Ei varsinaisesti kovin hyvä osumaprosentti! Niinpä paineet ovatkin nyt niskassa: edes ensi viikolle täytyy löytää joku unohdettu kauhuklassikko, jota voi oikeasti kehua ja suositella.
Uskommeko Halloween-ihmeeseen?
Miikka Lehtonen