80-luku oli jääkiekon ja videopelien ystäville karua aikaa. Edes EA Sportsin NHL-pelisarja ei ollut vielä kuin pilke Bob Electronic Artsin silmäkulmassa, joten meillä lätkänhimoisilla pelaajilla ei ollut kauheasti vaihtoehtoja. Yksi aikakauden suurista nimistä yleisessä keskustelussa tuntuu olevan Konamin Blades of Steel, jota itsekin pelasin kaverien kanssa innolla aikanaan.
Lue myös: Sonyn palvelupelistrategia koitui jälleen uuden studion kohtaloksi – nyt suljettiin Bluepoint Games
En myöskään ollut yksin, sillä peli ylsi lopulta yli miljoonan kappaleen myynteihin ja sai myös arvosteluissa lämpimän vastaanoton. Suosittu peli kaikilla mittareilla, siis. Nyt, miltei 40 vuotta myöhemmin, en voi kuin ihmetellä, oliko kenties 80-luvun pakokaasupilvillä tai lyijypitoisella juomavedellä tekemistä asian kanssa, sillä Blades of Steel ei nyt tuntunut maailman huikeimmalta lätkäpeliltä.
Pureudutaan siis asiaan!
Jos olisin ilkeä, voisin kuvailla Blades of Steeliä jääkiekkopeliksi, jonka kehittäjät eivät olleet ikinä nähneetkään oikeaa lätkämatsia, vaan olivat kenties parhaimmillaankin vain kuulleet nopean ja epäselvän kuvauksen lajista. Jos olisin vähän vähemmän ilkeä, ottaisin verrokiksi Tampereen Ilveksen kotipelien erätauoilla nähtävät näytösottelut, joissa vaahtosammuttimen kokoiset vekarat pelaavat keskenään.
Koska nämä pikkuiset kiekkoilijat vielä ottavat kirjaimellisesti ensimmäisiä askeleitaan kaukaloissa, on ihan ymmärrettävää ja okei, että pelaaminen on lähinnä sitä, että kaikki seisovat milloin missäkin katsomassa, kun yksi tyyppi kuskaa kiekkoa kohti maalia ja että vedot menevät välillä kolme metriä ohi maalista. Blades of Steel kuitenkin teoriassa kuvaa ammattilaisten pelaamaa jääkiekkoa, joten miksi ihmeessä se näyttää samalta?
Blades of Steelillä ja oikealla jääkiekolla ei tosiaan ole hirveästi yhteistä. Kehitystiimi on oikonut kunnolla mutkia ja jättänyt suurimman osan jääkiekon säännöistä ja hienouksista pölyttymään nurkkaan. Pelistä ei tietenkään löydy sen enempää NHLPA:n kuin NHL:nkään lisenssiä, joten oikeita pelaajia tai edes oikeita joukkueita ei kannata odottaa. Montrealilla ja Torontolla voi kyllä pelata, mutta ne eivät ole Montreal Canadiens tai Toronto Maple Leafs, eikä pelaajilla ole mitään ominaisuuksia, jotka erottaisivat heitä toisistaan, tai edes nimiä.
Lue myös: Clair Obscur: Expedition 33 oli vuoden 2025 paras peli myös pelinkehittäjien mielestä
Joku oli selvästi painottanut kehitystiimille vähän turhan paljon tappeluiden merkitystä lätkämatseissa, sillä Blades of Steelissä lentopallomailat heiluvat parhaimmillaan parin sekunnin välein. Tämä onkin se ainoa tapa saada jäähy pelissä. Ei siis tappeleminen, vaan tappelussa häviäminen. Tuomari raahaa häviäjän tajuttoman ruhon jäähypenkille ilman sen suurempia seremonioita tai edes pelikatkoja, koska niitäkään ei Blades of Steelissä juuri nähdä.
Kehitystiimi on myös tehnyt hyvin erikoisia ratkaisuja pelattavuuden osalta. Laukauksia ei voi itse tähdätä sen tarkemmin, vaan maalitolppien välissä kimpoilee nuoli, joka osoittaa, mihin laukaus milloinkin lähtee. Jos haluaa vaikka tähdätä maalivahdin ohi avonaiselle puolelle maalia täytyy siis vain odottaa, että nuoli päätyy matkalla oikeaan suuntaan. Kolikon kääntöpuolella joku on saanut todellisen kuningasidean ja pistänyt pelaajat ohjaamaan itse maalivahtiaan ja kenttäpelaajiaan samaan aikaan.
Lue myös: Vastikään julkaistu kohuräiskintä Highguard vaikeuksissa – valtaosa kehittäjistä irtisanottiin
Maalivahti kun kopioi milloinkin valittuna olevan kenttäpelaajan liikkeitä, mikä tekee puolustamisesta todella viihdyttävää puuhaa. Muu joukkue seisoo tumppu suorana kaukalon laidalla katsomassa, kun pelaaja yrittää navigoida kenttäpelaajaa oikeaan paikkaan ilman, että jättää koko maalin tyhjäksi. Huikeaa menoa.
Blades of Steel ei tässä vaiheessa ehkä kuulosta kovin kummoiselta peliltä, ja on itsekin tunnustettava, että yllätyin melkoisesti pelin kämäisyydestä, koska pelasimme Blades of Steeliä aikanaan ihan älyttömästi. Muistan, että silloin 80-luvulla tämä oli se kovien tyyppien valinta Nintendon klassisen Ice Hockeyn sijaan, koska – niin vaikea kuin se ehkä onkin nyt uskoa – Blades of Steel näytti ja kuulosti todella hyvältä.
Konamin tavaramerkiksi nousseet suuret spritet ja jopa hyvin alkeellinen digitoitu puhe olivat kovia myyntivaltteja vuonna 1987. Ne, samoin kuin pelin monet hyvin erikoiset ratkaisut, selittyvät sillä, että Blades of Steel oli alkujaan kolikkopeli. Olisi kuitenkin ollut ehkä kiva nähdä tuunauksia, sillä se, mikä toimi pelihallissa, ei toimi ihan niin hirveän hyvin, kun kyseessä on kertaostoksena hankittava peli.
Näin jälkiviisaana onkin pakko todeta, että onhan se Nintendon Ice Hockey kuitenkin metrin parempi peli kuin Blades of Steel. Se on nopeatempoisempi ja yksinkertaisesti hauskempi peli, vaikka näyttääkin yksinkertaisemmalta. Mutta yksinkertainen ei toki automaattisesti tarkoita huonompaa, sillä Nintendon vahvan sarjakuvamainen tyyli tuntuu myös nyt iskevämmältä, kun vertaillaan kahta selvästi hyvin retrohenkistä peliä.
Mutta tämä ei toki tarkoita, että Blades of Steel olisi joku pelikelvoton paske. Sekin on nopeatempoinen ja hyvin virtaviivainen lätkäpeli, joka tarjoaa kahdestaan pelattuna viihdyttäviä pelihetkiä. Toki tämä ei itsessään ole kovin kummoinen myyntiargumentti, sillä miltei mikä tahansa on hauskaa, kun sitä tekee hyvässä seurassa.
Miikka Lehtonen