Ensimmäinen Dungeons & Dragons -leffa parinkymmenen vuoden takaa oli niin kauhea tapaus, että sen synkeää legendaa voisi ruotia sivukaupalla. Ohjaajana oli nuori ja kokematon urvelo, joka pääsi pestiin vain siksi, että oli tajunnut ostaa D&D:n leffaoikeudet enakkoon, kun kukaan ei uskonut aiheesta syntyvän leffaa. Mitään rainasta ei onneksi muisteta, paitsi Jeremy Irons -paran vaahtosuinen ylinäytteleminen. Uusinta Honor Among Thieves -leffaa katsoin nörttilasit silmillä ja skeptisempänä kuin Salaisten kansioiden Scully, joten yllätys oli melkoinen. Uutuus on oikeasti hyvä elokuva, joka viihdyttää katsojan D&D-tietoudesta riippumatta.
Pääjuoni oikeastaan vain tekosyy tuoda yhteen sankarijoukon, joka edustaa normaalin D&D-kampanjan pelaajahahmoja. Karismaan on panostanut bardi Edgin (uutena kapteeni Kirkinä tutuksi tullut Chris Pine), joka kuuluu Han Solon ja Mal Reynoldsin koulukuntaan. Suulas ja moraalisesti lipun lailla liehuva sankari tahtoo hyvää, kunhan ohessa voi vähän ansaitakin. Platonisena elämänkumppanina on barbaari Holga (Michelle Rodriguez parhaimmillaan), jolla on väkivaltaisen luonteen lisäksi ihmissuhdeongelmia. Molempien motivaationa on pelastaa Edginin tytär kierolta Forgelta, jota esittää hilpeän ökykonnan elkein Hugh Grant.
Ryhmän täydentävät tumpelo taikuri Simon (Justice Smith), joka on legendaarisen Elminster-velhon jälkeläinen ja mahdollisesti viittaus vanhaan kunnon Simon the Sorcerer -seikkailupeliin, sekä druidi Doric (Sophia Lillis). Jälkimmäisen osa on loistaa tomintakohtauksissa Wild Shape -kyvyn väärinkäytöllä. Tuon tason druidi ei ehkä oikeasti osaa vaihtaa muotoa seitsemän kertaa päivässä, mutta kuka viitsii valittaa, kun eläimellinen meno johtaa todella dynaamiseen toimintaan?
Onnistumisen avaimet ovat sävyssä, jolla käsikirjoittajan ja ohjaajan työt hoitaneet Jonathan Goldstein ja John Francis Daly maalailevat tarinansa. Honor Among Thieves ei yritä olla uusi Game of Thrones tai sormustaru, joten se ei ota tarinaansa vakavasti. Se ei ole myöskään rahastus, joka pilkkaisi dunkkua ja sen harrastajia ylenkatseella. Sen sijaan se on vinkeä ja notkea hyvän mielen toimintakomedia, joka arvostaa lähdemateriaaliaan selkeästi. Ummikkokatsojat voivat nauttia Marvel-henkisestä sanailusta ja toiminnasta, joten tämä on supersankarointia ilman superankariväsymystä. Dunkun ystävät taas bongailevat sekä täysin ilmeisiä viittauksia että hyvinkin hienovaraisia pikkuvitsejä. Sääntöteknisiä mutkia on toki vedetty huoletta suoriksi, mutta sovitus on aina sovittamista.
Parasta mitä voin sanoa Honor Among Thievesistä on se, että elokuva tuntuu aidosti perjantai-illan D&D-sessiolta. Sankarit eivät ota kaikkea vakavasti, ja läppä lentää keskellä mättöä, mutta elokuva ottaa silti tosissaan heidän taustatarinansa ja haaveensa. Samalla logiikalla toimivat monet peliporukatkin. Tuntuu ihan kauhealta sanoa näin maailmassa, jossa on jo tarpeeksi joka paikkaan tunkevia viihdebrändejä, mutta toivottavasti tähän saadaan jatkoa ja pian.
⭐⭐⭐⭐
