Etsi
Tutkimus kertoo, miksi konsoleita ostetaan.
Payday 2 tulee PS4:lle sekä Xbox Onelle.
The Witcher 3 ei sovi lapsille.
Killer Instinct saa lähitulevaisuudessa astetta hyytävämmän hahmon mysteerisen kummitustytön astuessa areenalle.
Uutistoimisto Bloomberg on raportoitunut uuden Rock Band -pelin olevan työn alla ainakin PS4:lle ja Xbox Onelle. Kuullaanko pelistä kenties siis jotain jo maaliskuussa?
Markkina-analyysi ennustaa PS4:n kurovan reippaan kaulan pahimpaan kilpakumppaniinsa muutaman vuoden sisällä.
World of Tanks saa uuden konsolisukupolven version.
Microsoft suunnittelee kehitystyökalujen avaamista kaikille Xbox One -konsoleille jo tänä vuonna.
PS4 palasi Yhdysvaltain myydyimmäksi konsoliksi joulumarkkinoiden jälkeisellä hiljaisella kaudella.
Dying Lightin lisäsisältö kausipassin tilaajille on selvillä.
Xbox One saa odotetun ominaisuuden.
Activisonilla menee hyvin.
Rise of the Tomb Raider palaa sarjan alkujuurille.