Videopeli sokeudesta voi myös olla kaunis – tässä on Beyond Eyes

Sokeus ja pelit eivät välttämättä kuulosta kovinkaan yhteensopivalta asioilta. Beyond Eyes pyrkii kuitenkin osoittamaan, ettei tämä ole asian laita.

6.3.2015 01:52

Sokeus ei ole aihe, jota videopeleissä ollaan vielä järin laajalti ehditty käsittelemään. San Franciscon Game Developers Conference -tapahtumassa eräs huomattavimpia kuluvalla viikolla esillä olleita pelejä onkin ollut alankomaalaisen Sherida Halatoen seikkailupeli Beyond Eyes, jossa näkökyky ei ole asia, johon pelaajat voivat luottaa.

Beyond Eyesissa ohjattavaksi saadaan kymmenvuotias Rae-tyttö, joka ollessaan vielä taaperoiässä menetti näkönsä ilotuliteonnettomuudessa. Vammansa seurauksena Rae onkin kehittänyt pelon kovia ääniä ja julkisia paikkoja kohtaan, mutta kun tämän lemmikkikissa Nani katoaa kotoa, joutuu hän selättämään ahdistuksensa ja lähteä tuntemattomaan maailmaan etsimään ystäväänsä.

Vaikka sokeus on Beyond Eyesin merkittävimpiä teemoja, ei pelin pelaaminen koostu mustan ruudun tuijottamisesta. Sen sijaan Beyond Eyes on kolmannesta persoonasta kuvattu seikkailu, jossa asiat, joita Rae kuulee, tuntee ja haistaa, hahmottuvat tämän ympärille sen mukaisesti, mitä tyttö kuvittelee hänen ympärillään tapahtuvan. Selviytyäkseen seikkailussaan Raen täytyykin vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa jatkuvasti tai muuten koko maailma näyttää vain valkoiselta tyhjiöltä. Kaikki mitä hän kuvittelee ei ole aina myöskään välttämättä totta.

Halatoe on kehittänyt peliä nyt noin kolmisen vuotta ja sen julkaisemisessa hänelle on tarjoamassa apua Worms-studio Team 17. Peli on matkalla ainakin pc:lle ja Xbox Onelle. Sen julkaisun odotetaan tapahtuvan kuluvan vuoden aikana.

Peliä yritettiin alkujaan rahoittaa Indiegogo-palvelun avulla vuonna 2013, mutta se ei koskaan saavuttanut rahoitustavoitettaan.

Lisää kuvia Beyond Eyesista voi katsastaa sen kotisivuilta.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa