Wii U:n oma Super Smash Bros. -peli saa julkaisunsa Euroopassa tänä perjantaina, mutta Pohjois-Amerikassa sitä on pelailtu nyt jo lähes viikon verran. Pelin vastaanotto Atlantin toisella puolella ei olekaan ollut yhtään hassumpi, sillä Nintendon mukaan peli on kruunattu Yhdysvalloissa nyt nopeimmin kaupaksi käyneeksi Wii U -peliksi.

Nintendon jakamien tietojen perusteella uusin Super Smash Bros. on myynyt kolmen ensimmäisen päivänsä aika yhteensä jo yli 490 000 kappaletta. Vielä ennen Smash Brosia Yhdysvalloissa nopeinta tahtia myynyt Wii U -peli oli toukokuun lopulla julkaistu Mario Kart 8, jota Nintendo myi maailmanlaajuisesti pelin ensimmäisen viikon aikana 1,2 miljoonaa kappaletta.

Myöhemmin Nintendo on vahvistanut, että syyskuun loppuun mennessä Mario Kart 8:aa oli kaupattu maailmalla reilut 3,49 miljoonaa kappaletta.

3DS:lle lännessä aiemmin lokakuussa saapunut kannettava Super Smash Bros. on sekin käynyt Yhdysvalloissa hyvin kaupaksi. Nintendon mukaan peliä myytiin ensimmäisen kahden päivän aikana 705 000 kappaletta, kun taas nykyisellään pelin myyntimäärä on maassa reilut 1,2 miljoonaa.

Japaniin Wii U:n Super Smash Bros. on saapumassa joulukuun 6. päivä. Myös kyseisessä maassa 3DS-versio otettiin aiemmin tänä vuonna positiivisesti vastaan, sillä se myi syyskuussa heti julkaisussaan noin miljoona kappaletta.

Lähde: Nintendo of America

Lisää luettavaa