Tony Hawk 5 -fiasko ja hylätty South Park -peli – tässä viikon suurimmat uutiset

Uutisia, kommentteja ja ikuista fyysisyyttä viikolta 40.

3.10.2015 17:08

Lokakuu on täällä ja sehän on tarkoittanut uuden Pelaaja-lehden numeron saapumisen lisäksi sitä, että ensimmäinen uusi Tony Hawk -peli toviin on ulkona. Tony Hawk’s Pro Skater 5:stä piisasikin keskustelua pitkin viikkoa, mutta ei ikävä kyllä sen takia, että peli olisi lyönyt pelaajia ällikällä laadullaan. Erityisen laadukas ei ollut ilmeisesti aikoinaan Xboxille työn alla ollut hyllytetty South Park -pelikään, josta saatiin hiljattain julkisuuteen uutta varhaista materiaalia nähtäväksi.

Näistä ja monesta muusta asiasta voit lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia kokoavasta listauksestamme.


Tony Hawk 5 on rikki ja Activision tietää sen – ilmaista lisäsisältöä luvassa

Perjantaina virallisesti Eurooppaankin asti rantautunut Tony Hawk’s Pro Skater 5 ei ole juuri saanut pelaajia hurraamaan laadullaan. Pitkin kuluvaa viikkoa peli on kerännyt nauruja ja hämmennystä muun muassa lukuisilla bugeillaan ja muilla teknisillä ongelmillaan, minkä lisäksi sen sisällön laadun ei muutenkaan ole katsottu olleen erityisen hyvää.

Activision onkin nyt viimein lupaillut, että se yrittää tehdä ainakin jotakin pelikokemuksen parantamiseksi.

Lue koko uutinen

Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, oli niin kauheeta katottavaa ettei ees naurattanu. -Lockdownn

Tuohon videoon tiivistyy täydellisesti tämänhetkinen kasari ysäri -nostalgiabuumi joka on meneillään, yritetään epätoivoisesti herättää henkiin asioita joista jengillä on lämpimiä lapsuudenmuistoja, mutta toteutus kusee muroihin jälleen kerran. Yrittäisivät edes saamari sentään! -Olzi90


Yllätyspelejä kuukausimaksun hintaan – Humble Bundle paljasti Humble Monthly -palvelun

Hyväntekeväisyyttä tukevista pelipaketeistaan tunnettu Humble Bundle on paljastanut uuden Humble Monthlyksi kutsun tilauspalvelun.

Hieman reilut 10 euroa kuussa kustantavan palvelun ideana on tarjota asiakkailleen joka kuukausi nautittavaksi uusi digitaalisilla Steam-peleillä kyllästetty paketti, jonka sisällön he saavat pitää omanaan ikuisesti. Pienoinen koukku palvelussa on kuitenkin se, etteivät pelaajat tiedä koskaan etukäteen heille annettavien pakettien kokonaissisältöä, vaan se paljastuu aina vasta jokaisen kuun ensimmäisenä perjantaina, jolloin paketit jaetaan Humble Monthlyn -tilaajille.

Lue koko uutinen

Suurin ongelma on juurikin se että pelit ovat satunnaisia ja pitää lyödä raha pöytään ennenkuin ne saa ja kyseessä loppujen lopuksi vain ja ainoastaan niistä digitaalisista peleistä. Humble Bundle ennakkotilaus voisi kuvata parhaiten. -Marioysikax

Täytynee seurata mitä pelejä sieltä tulee ensin ja sitten miettiä liittymistä. Tosin voisin veikata että muutamaan ensimmäiseen pakettiin voi tulla jotakin tavanomaista parempaa, jotta palvelu saa hyvän maineen. Sitten kun tilaajia saadaan tarpeeksi, pelien taso laskee. Pelätään pahinta ja toivotaan parasta. -kansalainen


Valituksen voima puraisi: uuden Deus Exin erikoinen ennakkotilausohjelma peruutettiin

Square Enix on päättänyt peruuttaa elokuussa käynnistetyn Deus Ex: Mankind Dividedin erikoisen ennakkotilausohjelman. Augment Your Pre-Orderiksi kutsutun ohjelman tarkoituksena oli antaa pelin ennakkotilaajille vapaus valita muutamista vaihtoehdoista, millaisia ennakkotilausetuja he halusivat pelinsä mukaan. Mitä enemmän peli myös keräsi ennakkotilauksia, sitä enemmän etuja pelinsä mukaan oli mahdollista saada.

Lue koko uutinen

Henkilönä joka odottaa innolla uutta Deus Ex:iä Human Revolutionin jälkeen, tämä ennakkotilaus pelleily jätti vain pahan maun suuhun.. -Glatus

Olihan tuo jäätävää kuluttajien älykkyyden aliarviointia. Systeemi oli pelkkä kusetus, jonka lapsikin tajuaa: Pakettiin saatavat lisukkeet muka avautuivat sen mukaan, kun ”tarvittava” määrä ennakkotilauksia tulee täyteen, mutta missään ei kerrottu mikä tämä määrä olisi ollut. -Haerski


GameStop-pomo vannoo: ”Pelilevyt eivät ole katoamassa minnekään”

Digitaalisen median suosio ei ole suoranainen uhka fyysisille pelilevyille, uskoo GameStop-pelikauppaketjun toimitusjohtaja Paul Raines.

Fortune-lehdelle antamassaan tuoreessa haastattelussa Raines kieltää kauhistelevansa digitaalisen jakelun räjähdysmäistä suosiota, vaikka GameStopin toimintamalli perustuu fyysisten levyjen myyntiin ja vaihtoon. Viime vuonna digitaaliset myynnit valtasivat vajaan miljardin lohkon kauppaketjun 9,3 miljardin dollarin tuotoista.

Lue koko uutinen

Hmm. Niin. En ole oikein varma, että mitä mieltä täydestä digitalisoitumisesta pitäisi olla. Toisaalta koteloita on mukava hypistellä ja ne ovat usein hienon näköisiäkin. Toisaalta ne voivat viedä myös aivan tuhottomasti tilaa. Pelin ostaminen ja lataaminen digitaalisesti on nopeaa ja helppoa, mutta toisaalta on myös mukavaa asioida pelikaupoissa ja heittää vaikka vähän läppändeerosta myyjän kanssa. Kovalevyltä pelattava peli kulkee aina matkassa ja se on helpompi käynnistää, mutta toisaalta levyllä olevan pelin uudelleenasentaminen ei vaadi nettiyhteyttä eivätkä pelin käyttöoikeudet ole kiinni konsolissani tai gamertagissäni. -Malarkey

On pelisarjoja joista satun pitämään erityisen paljon ja näin tulen hankkineeksi niiden (fyysisiä) oheistuotteita. Olisi ironista jos itse peli olisikin olemattomammassa muodossa. -Erik H.


Oikeus voitti…? Indiepeli menettää nimensä vaatejätin takia

Saksalaiskehittäjä Black Forest Gamesin viime vuonna early access -muodossa julkaisema räiskintäpeli DieselStormers joutuu muuttamaan nimensä. Syy tähän on pelin kehittäjien epäonnistunut hanke saada DieselStormersista heidän oma tavaramerkkinsä vaateyhtiö Dieselin vastustuksesta johtuen.

Lue koko uutinen

Aika vaikeaksi menee nimien keksiminen tuotteille, kun isot firmat omistavat näköjään jo oikeuden sanoihin. Huh huh -Tunna

Diesel on lisenssinä mukana pelialalla, muun muassa myyynyt lisenssinsä sims 3;seen. Joten niillä on todella hyvä syy puollustaa diesel nimimerkkiä. Jos eivät puollustaisisi, niin esimerkiksi ea;llakin olisi lupa sen jälkeen tehdä diesel ripoffeja simeihin, laittamalla diesel ja jonkun sanan lisää, sitten muuttas parista kohdasta ompelujälkiä vaatteista niin ei tarvitsisi maksaa rojalteja tai sopimusta dieselille. -Joulupukki


Super Mario Maker on Nintendon uusin miljoonahitti

Omien Super Mario -kenttien luomisen mahdollistava Wii U -peli Super Mario Maker on myynyt miljoona kappaletta maailmalla, Nintendo on vahvistanut. Peli saatiin kauppoihin alkujaan Japanissa 10. syyskuuta ja muualla maailmassa päivää myöhemmin, eli rajapyykin saavuttamiseen pelillä meni noin parisen viikkoa.

Lue koko uutinen

Pakko myöntää tuli kyllä ihan puskista tälläiset myynnit. Olisin kuvitellut että mennään aikalailla Splatoonin myynneissä, mutta jo nyt miljoona myyty, niin mennään kyllä aika heittämällä ohi. -JayeizH

Itse ounastelin, että olisi myynyt avausviikolla sen miljoonan. Tosin japanissa ei myynyt kuin ~140k, vaikkakin hyvin sillä myyntilistojen kärkeen pääsi. Ei siis mahdoton rajapyykki olisi ollut rikkoa, jos vähän paremmin olisi kotimaassaan saanut hypeä. -Mikanes


Kohta kaksivuotias Gran Turismo 6 sai luvatun rataeditorinsa viimeinkin

Kohta jo kaksi vuotta täyttävä Gran Turismo 6 tuli vihdoin valmiiksi tällä viikolla.

Joulukuussa 2013 PlayStation 3:lle julkaistun Gran Turismo 6:n luvattiin jo julkistuksensa aikaan saavan monipuolisen rataeditorin, jota ei sittemmin ole näkynyt tai kuulunut. Pelin tuorein 1.21-päivitys tuo kuitenkin mukanaan yllättäen tuen juuri julkaistulle, ilmaiselle Track Path Editor -kumppanisovellukselle, joka on tarjolla nyt sekä Applen että Googlen sovelluskaupoissa.

Lue koko uutinen

Tämä sarja on vähän kuin Nokian puhelimet: Ei kiinnosta enää juuri ketään, koska kilpailijat tarjoaa parempaa. Yamauchin kapeakatseisuuden – ja oman henkilökohtaisen täydellisyyden tavoittelunsa – takia tämä sarja ei tule uudistumaan varmaan koskaan. -MastaKillah

Enpä edes muistanut, että kuutososa oli olemassa. -JNyknn


PS4:n mittava 3.00-päivitys saapui keskiviikkona

Toivottavasti pidätte päivityksistä, sillä PlayStation 4 sai jälleen yhden sellaisen nyt keskiviikkona. Versionumeroa 3.00 kantavaa järjestelmäpäivitystä onkin kelvannut odottaa, sillä se on lisännyt mukavan joukon uusia ominaisuuksia konsoliin, kuten mahdollisuuden suoratoistaa pelaamistaan YouTubeen ja aina vain suuremman pilvipankin PlayStation Plus -jäsenten tallennuksia varten.

Lue koko uutinen

Hyviä ominaisuuksia kaikki ovat, etenkin pilvitallennustilan reilu kasvattaminen. Mutta entäs ne KANSIOT? -Jonppe

Tärkein päivitys olisi saada palvelu tasaisen toimivaksi. Pari huoltokatkoa viikossa ei ole kovinkaan motivoiva myyntivaltti. -Norsukampa


Kurkista pelinkehityksen kulisseihin: ennennäkemätöntä pelikuvaa hyllytetystä South Park -pelistä

Verkkoon on saatu ennennäkemätöntä pelikuvaa todella varhaisessa kehitysvaiheessa olleesta South Park -peliprojektista.

Keskeneräiseksi jääneen South Park -pelin sisältävä alkuperäisen Xbox-konsolin kehitysyksikkö on löytänyt tiensä YouTube-kanava HappyConsoleGamerin haltuun. Kokonaan julkistamaton South Park -peli oli kehitteillä mm. Tomb Raider– ja Tony Hawk -pelisarjan parissa työskennelleessä Buzz Monkey -studiossa.

Lue koko uutinen

Stick Of Truthin tyyli sopii kyllä paremmin South Park -peliin kuin täysin 3D. -Qvistus

Hyvä pohjahan tuo on ollut, mikähän lie syynä ettei tuosta edennyt mihinkään? -zappah


Pelinkehityspeli Project Sparkin kaikki sisältö on pian täysin ilmaista

Microsoftin pelinkehityspeli Project Spark on jo nyt pelattavissa ilmaiseksi, mutta ensi viikolla peli on entistäkin ilmaisempi.

Project Spark saa 5. lokakuuta mittavan päivityksen, jonka myötä kaikki peliin julkaistu lisäsisältö tulee pelaajien saataville maksutta. Aiemmin maksumuurin taakse jäänyttä lisäsisältöä tulee Project Spark -pelaajien ulottuviin 46 lisäsisältöpaketin ja yli 2 000 yksittäisen sisältökohteen verran. Päivityksen myötä Project Sparkiin ei julkaista enää uutta lisäsisältöä, vaan Microsoft keskittyy lähinnä kannustamaan käyttäjiä kehittämään uuden sisällön kehittämisessä.

Lue koko uutinen

Perhana, sillä ehdin jo ostaa peliin conkers family reunion. Ei se paljoa maksanut, mutta silti…Portable


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa