Suomalainen virtuaalitodellisuusseikkailu P.O.L.L.E.N. tunnelmoi uudella pelikuvalla

Suomalaispeli P.O.L.L.E.N.:n kehitys etenee. Pelistä on saatu julki nyt uutta pelikuvaa.

6.10.2015 23:40

Suomalaispelitalo Mindfield Games on julkaissut uuden trailerin ensimmäisen persoonan seikkailupelistään P.O.L.L.E.N.:sta. Video keskittyy ensisijaisesti pelin tunnelmallisen pelikuvan esittelyyn, mutta samalla siitä on havaittavissa myös siivuja tuotoksen tarinallisestakin annista.

Tapahtumiltaan P.O.L.L.E.N. sijoittuu maailmaan, jossa John F. Kennedyn murha epäonnistui ja avaruusteknologia on edistynyt tavanomaista kovemmalla vauhdilla. Amerikan ja Neuvostoliiton yhteisten ponnistelujen kautta ihmiskunta on päässyt perustamaan tukikohdan nyt aina Saturnuksen Titan-kuuhun asti, jossa onkin onnistuttu tekemään joukko mielenkiintoisia löytöjä. Ikävä kyllä kyseiset löydöt ovat tuoneet mukanaan myös kokonaisen joukon ongelmia ja mysteerejä, joita pelissä lähdetäänkin lopulta ratkomaan.

Mindfieldin mukaan P.O.L.L.E.N. on ottanut rutkasti vaikutteita varsinkin elokuvista Kuu, Solaris ja 2001: Avaruusseikkailu, kun taas pelien osalta se on paljon velkaa Gone Homelle ja The Digille. Pelin peluu painottuukin vahvasti juuri ympäristöjen tutkintaan, mitä tehostetaan jännitysvetoisella ilmapiirillä.

P.O.L.L.E.N. nähtäneen vielä pc:llä ensi vuoden alussa ja ajan myötä lopulta myös vielä PlayStation 4:llä. Peli on suunniteltu pelattavaksi ennen kaikkea virtuaalitodellisuuslaseille, joista sen on ilmoitettu tukevan vielä ainakin niin HTC Vivea, OSVR:ää, Riftia ja PlayStation VR:ää. Kuitenkin ilman lasejakin peluu kyllä luonnistuu.

Peli löysi hiljattain tiensä tällä viikolla Steamin Greenlight-osioon, jossa sitä voi yrittää äänestellä osaksi Steamin valikoimia.

Lähde: Mindfield Games

Lisää luettavaa