Rocket League -palloilu valloittaa seuraavaksi merenpohjan

Rocket League ei turhia lepäile lokakuussakaan, sillä uusi sisältöpäivitys on tekemässä jo kovasti tuloaan peliin.

24.9.2016 16:15

Autojen ja pallojen kiihkeästä yhteiselosta kertova Rocket League ei ole jäämässä ilman uutta sisältöpäivitystä lokakuussakaan. Kehittäjä Psyonix on valmistelemassa peliin parhaillaan AquaDome-nimen alla markkinoitavaa sisältöä, jonka keskeisin uudistus on uusi meren alle sijoitettu kenttä.

Tuore areena on ensimmäinen uusi Rocket League -kenttä toviin, joka ei turhaan yritä kikkailla rakenteellaan. Luvassa ei ole siis minkäänlaisia hyppyreitä tai erikoisia kallistumia, vaan se tarjoaa siis lähinnä uuden ulkoasun perinteiselle Rocket League -kenttämallille.

Uuden päivityksen yhteydessä Rocket Leagueen saadaan ostettavaksi myös kaksi uutta ajoneuvoa noin kahden euron kappalehintaan. Ilmeisesti Psyonixilla on hihassaan vielä myös jotain muutakin paljastettavaa AquaDomen suhteen lähitulevaisuutta varten. Ohessa kuitenkin jo uutta sisältöä käsittelevä traileri.

Lähde: Rocket League

Lisää luettavaa