Konami vetää viime kesänä kauhistuttaneen Silent Hills -konseptidemon pois PlayStation Storesta.

P.T.-nimellä julkaistun demon jakelujakso päättyy pelin virallisten verkkosivujen mukaan ensi keskiviikkona 29. huhtikuuta, minkä jälkeen se ei ole enää saatavilla PlayStationin verkkokaupasta. Ilmaisen demon ehtii kuitenkin lataamaan itselleen vielä alkuviikosta.

On epävarmaa, onko demon katoaminen millään tapaa merkittävää: Silent Hillsin tulevaisuus on peliä ohjaaja Guillermo del Toron rinnalla kehittävän Hideo Kojiman ja Konamin välille alkuvuodesta revenneen kuilun jäljiltä pitkälti ilmassa. Konami poisti Kojiman nimen miehen muiden pelien tapaan taannoin kaikesta Silent Hills -materiaalista, mutta projektin varsinaisesta tilasta ei ole saatu lausuntoa.

On myös mahdollista, ettei demon jakelun ollut alun perinkään määrä jatkua huhtikuun loppua pidemmälle, eikä epäonnisesti ajoitetun päätöspäivän perusteella tule tehdä johtopäätöksiä ennen jonkinlaista virallista tiedotetta. 

Lähde: Konami, Eurogamer, Destructoid

Lisää luettavaa