Kotimainen Trine-sarja 7 miljoonan myynteihin – editointityökalut virallisesti pihalle

Trine ja Trine 2:n editointityökalut on julkaistu pc:lle virallisesti. Samalla Frozenbyte juhlii sarjan seitsemän miljoonan kappaleen myyntejä.

16.10.2014 21:44

Frozenbyten fantasiapelisarja Trine on saavuttanut myynneillään seitsemän miljoonan kappaleen rajan, pelisivusto Gamesindustry raportoi. Sarja debytoi alkujaan vuonna 2009 ja se on kahden eri osansa voimin ehtinyt levitä tähän mennessä aina niin pc:lle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Wii U:lle, Xbox 360:lle kuin myös muutamille Android-laitteillekin.

Rajapyykin saavuttamisen kunniaksi Frozenbyte on tällä viikolla julkaissut virallisesti editointityökalut sekä pc:n alkuperäistä Trinea että myös Trine 2:ta varten. Mikäli luovuus siis kukkii ja teknistä osaamista löytyy, voi nyt jos koskaan olla hyvä aika lähteä luomaan omia Trine-seikkailuja.

Mikäli vuorostaan suomalaissarjaan ei ole vielä koskenut, on tänä viikonloppuna hyvä mahdollisuus menettää Trine-neitsyys. Sekä Trine että Trine 2 ovat pelattavissa Steamissa nyt ilmaiseksi aina sunnuntaihin asti.

Lähde: Gamesindustry, Frozenbyte

Lisää luettavaa