Atlus on julkistanut kaksi uutta Etrian Odyssey -luolastoseikkailusarjan peliä. Lähitulevaisuudessa yhtiö on aikeissa julkaista ainakin Japanissa niin sekä Etrian Odyssey V:n että myös Etrian Odyssey and Mystery Dungeoniksi kutsutun seikkailun.

Etrian Odyssey V:stä toistaiseksi julkisuuteen on tuotu vain lyhyt teaser-video, mutta Mystery Dungeonista sen sijaan nähtäville on jo saatu ihan pelikuvaakin. Kuten pelin nimi viittaa, on tuotos yhdistelmä Etrian Odysseyta ja Spike Chunsoftin Mystery Dungeon -sarjaa, johon muun muassa Pokémonitkin ovat aiemmin sekaantuneet.

Etrian Odyssey and Mystery Dungeon on tupsahtamassa Japanissa 3DS:lle ensi vuoden maaliskuussa, kun taas Etrian Odyssey V:n julkaisuajankohdasta tai edes alustoista ei ole vielä tietoa. Ennen kumpaakaan peliä Japanissa nähdään 3DS:llä vielä tänä vuonna myös Etrian Odyssey II:n uusioversio Etrian Odyssey II Untold: The Knight of Fafnir.

Viimeisin kauppoihin lännessäkin asti saatu Etrian Odyssey oli sarjan ensimmäisen osan 3DS:lle päivittänyt Etrian Odyssey Untold: The Millennium Girl. Tällä viikolla kauppoihin saapuva Persona Q: Shadow of the Labyrinth on myös tyylillisesti hyvin samanlainen Etrian Odyssey -sarjan kanssa.

Lähde: Siliconera (1), (2)

Lisää luettavaa