F1 2015 vie Räikkösen ja kumppanit uuteen sukupolveen – katso ensikuvat!

F1 2015 julkistettiin uudelle sukupolvelle.

26.3.2015 14:41

Codemasters julkisti virallisesti seuraavan F1-pelin. F1 2015 nähdään PlayStation 4:llä, Xbox Onella ja pc:llä, eli sarja hylkää odotusten mukaisesti vanhan sukupolven konsolit kokonaan.

Virallisen lehdistötiedotteen mukaan uuden sukupolven F1 2015 vie pelaajat lähemmäs autourheilun kuninkuusluokkaa, sillä peli on rakennettu kokonaan Codemastersin uusimman EGO-pelimoottoriversion ympärille. Tämä tietää graafisen kasvojenkohotuksen lisäksi paranneltua fysiikkaa, ja ohjattavuuteen luvataan lisäyksiä 20 eri osa-alueella, joista merkittävimpänä mainitaan uusitut rengasfysiikat.

Mukana on luonnollisesti alkaneen kauden radat, kuskit ja sääntöuudistukset, mutta bonussisältönä mukana on jopa viime kauden sisältöä. Uudella televisiolähetystyylisellä esitysmallilla pyritään tavoittamaan kisaviikonloppujen tunnelmaa entistä paremmin, ja pelaajat voivat jopa kommunikoida auton ratissa varikkotiiminsä kanssa joko kuulokemikrofonin kautta tai PlayStation Cameran ja Xboxin Kinectin äänentunnistuksella.

Lisätietoja F1 2015:stä saadaan kesän lähestyessä, sillä peli saapuu julkistetuille alustoille jo kesäkuussa.

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa