Gearbox Softwaren räiskintäpelisarja Borderlandista ollaan työstämässä elokuvaa. Projektin on ottanut työn alle Nälkäpeli-elokuvasarjasta tuttu Lionsgate, jolle leffan ovat tuottamassa Marvel Studiosia aikoinaan perustamassa ollut Avi Arad ja tämän poika Ari.

Borderlands-pelit eivät turhia pidättele itseään ja tarkoituksenamme onkin tehdä elokuva, joka mukailee tätä asennetta, joka on tehnyt Borderlandsista menestyksekkään megasarjan, Lionsgate-pomot Rob Friedman ja Patrick Wachsberger selittävät. 

Aradeista molemmat on kiinnitetty jo aiemmin tuottamaan myös esimerkiksi Unchartediin sekä Metal Gear Solidiin pohjautuvaa elokuvaa. Lionsgate vuorostaan on hivutellut itseään hiljattain lähemmäksi videopelipelejä suunnittelemalla Telltale Gamesin kanssa jonkinlaista uutta pelit ja television yhteen tuovaa ”super show’ta”.

Toistaiseksi vielä ei ole kerrottu, milloin Borderlands-elokuva on tarkoitus saada teattereihin. Myöskään mahdollisesta ohjaajasta, käsikirjoitustiimistä tai näyttelijöistä ei ole annettu viitteitä.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa