Avaruusseikkailujen legenda palaa joulukuussa – Elite: Dangerous sai julkaisupäivän

Vielä ennen joulun alkua Frontier Developmentsin Elite: Dangerous ehtii tuomaan legendaariseen pelisarjan nykyaikaan.

9.11.2014 04:45

Klassinen Elite-avaruusseikkailusarjan uusin osa Elite: Dangerous on saanut virallisen päiväykseen julkaisulleen. Brittiläisen Frontier Developmentsin luomus kutsuu pc-kansan taistelemaan ja tekemään kauppaa avaruusaluksien voimin 16. joulukuuta.

Alkuperäisten Elite-pelien tapaan uusin sarjan osa on saanut syntynsä kehittäjäveteraani David Brabenin valvovan silmän alla. Uusin osa on samalla kuitenkin kehitetty myös osin joukkorahoituksen avulla, sillä vuoden 2012 lopulla pelin kehitys saatettiin alkuun 1,5 miljoonan punnan Kickstarter-kampanjalla.

Osuvasti tänä vuonna on tullut kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisen Elite-pelin julkaisusta. Vanhempiin sarjan osiin nähden Dangerousin eräs suurimpia uudistuksia onkin esimerkiksi mahdollisuus pelata verkossa muiden pelaajien ympäröimänä.

Kuluvan vuoden aikana Elite: Dangerousiin on voinut päästä etukäteen käsiksi jo beetan muodossa.

Lähde: Frontier Developments

Lisää luettavaa