Assassin’s Creed Unityn tähdet paljastuvat tuoreella videolla

Uusin Assassin's Creed Unity -traileri on saapunut esittelemään meille uuden pelin avainhahmot ja näiden näyttelijät.

19.10.2014 22:30

Assassin’s Creed Unity on jatkamassa Assassin’s Creed -sarjan perinteitä liittyen historiallisesti merkittävien henkilöiden käyttöön osana pelisarjan tarinaa. Pelistä julkaistu uusin traileri esittelee joukon Unityn avainhahmoista, joiden joukkoon näyttäisi mahtuvan päähenkilö Arnon ohella muun muassa sellaisia persoonia kuin Napoleon ja Maximilien Robespierre.

Uusien hahmojen esittelyn ohella parrasvaloon videolla nostetaan samalla myös Assassin’s Creed Unityn näyttelijät. Puheenvuoron saavatkin näin ollen esimerkiksi naispääosaa vetävä Catherine Bérubé sekä Arnon roolin hoitava Dan Jeannotte.

Niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:llekin saapuva Assassin’s Creed Unity julkaistaan 13. marraskuuta.

Lisää luettavaa