25-vuotias räiskintäsarja Raiden paukuttaa lännessä taas ensi viikolla

Neljännesvuosisadan jo elänyt Raiden-sarja paukuttelee menemään Euroopassa taas ensi viikolla.

3.5.2016 23:44

Pitkäikäinen arcade-räiskintäsarja Raiden on palaamassa länsimaihin ensi viikolla. Toukokuun 11. päivä Xbox One -pelaajat niin Amerikassa kuin Euroopassakin voivat ottaa käsittelyynsä Raiden V:n, joka on ensimmäinen täysin uusi Raiden-sarjan osa noin yhdeksään vuoteen.

Hyvän käsityksen Raiden V:n tarjonnasta saa jo oheisen trailerin katsomalla. Aiempien sarjan osien tapaan myös uusin peli on ylhäältä kuvattu lentelyräiskintä, jossa toiminta etenee pääasiallisesti automaattisesti pelaajien yrittäessä pysyä samalla hengissä ja kerätä paljon pisteitä. Kenttiä pelissä piisaa kahdeksan kappaletta.

Erityisen kauaa Raiden V:tä ei ole lännessä jouduttu odottamaan, sillä Japaniin peli saatiin vasta viime helmikuussa. Länteen pelistä ei näillä näkymin saada tosin ollenkaan fyysistä versiota.

Lisää luettavaa