Syyskuu on konsolipelaamisen juhlaa paristakin eri syystä. Xbox One julkaistaan vihdoin virallisesti myös kotimaan kamaralla, mutta sen lisäksi Bungien tuleva scifiräiskintä Destiny valtaa alaa kauppojen hyllyiltä. Ennakkomaistiaisia vilautellut alpha-vaihe jatkuu luonnollisesti betalla, josta kaikki onnekkaat ovat päässeet nauttimaan heinäkuun puolivälistä lähtien.
Vaikka ensivilaukselta peli vaikutti asetelmastaan huolimatta yllättävän tavanomaiselta, piilee sen syövereissä silti jotakin hyvin mielenkiintoista. Perinteistä massiivisen moninpelin leimaa välttelevä scifieepos oli puitteiltaan enemmän kuin kunnossa, mutta koko touhusta puuttui tietynlainen sydän. Satunnaisten, turhankin reviiritietoisten vihollisten lisäksi vastaan tepasteli muutamia pelaajia, mutta siitä huolimatta valtaisat alueet tuntuivat autioilta.
Kenttäsuunnittelu umpikujia toisensa perään tarjoilevine luolastoineen on toivottavasti hoidettu kuntoon varsinaisessa pelissä. Hahmonluonti ja etenkin sen kehitys kaipaavat lisää syvyyttä, mutta raakileenakin nähtynä Destiny onnistuu antamaan lupaavan vaikutelman itsestään. Postapokalyptinen scifiräiskintä etenkin mekaniikaltaan erinomaisesti toteutettuna ei lähtökohtaisesti vaadi paljoa herättääkseen kiinnostustani. Pikkuhiljaa se on kuitenkin muuttanut muotoaan odotukseksi, sillä näen pelissä valtavasti potentiaalia.
Destinystä puuttuu täysin tyypillinen jako yksin- ja moninpelin välillä, mutta kuten todettu, kyseessä ei silti ole aivan tyylipuhdas massiivinen moninpeli. Kilpapelaamisesta kiinnostuneet nauttivat toistensa nöyryyttämisestä omalla alueellaan, mutta muuten planeettamme viimeisiä maita ja mantuja tutkitaan sujuvasti joko yksin tai yhdessä vihollisia lahdaten ja erilaisia tehtäviä tehden. Peli valitsee kullekin sopivat kanssapelaajat erityisen matchmaking-systeemin kautta, jotta elämys olisi optimaalinen.
Verkkopelien kylkeen tuupatut pakolliset yksinpelikampanjat harvoin saavat suurta panostusta osakseen. Luonnollisesti myös koukuttavien yksinpelien kaveriksi tuupatut puolivillaiset moninpelit loistavat korkeintaan ideatasolla, mutta siitä huolimatta molempien pelimuotojen on löydyttävä jokaisesta modernista nimikkeestä. Destinyssä yksilöllinen kokemus sulautuu yhteisölliseen toimintaan saumattomasti ja peli huomioi tasaisesti niin sooloilijat kuin moninpelaajatkin.
Bungie tituleeraa peliään jaetun maailman räiskintäpeliksi ja tämä luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, ettei Destinylle ole offline-tukea huolimatta siitä pelasiko peliä yksin vai ei. Kuukausimaksun puute tekee ratkaisusta mieluisan. Valitettavan usein kuulen peliä parjattavan taas yhdeksi massiiviseksi moninpeliksi, tai geneeriseksi avaruusräiskinnäksi. Itse odotan kaiken ennakkomateriaalin perusteella kuitenkin viihdyttävää elämystä, joka toivottavasti onnistuu myös väläyttämään astetta syvällisemmän puolen.
Jenni Ahlapuro