Blogi: Final Fantasy VII Remake vahvistettiin viimein… mutta mitäs nyt?

Uutisavustaja Saarenoja haluaisi innostua muun maailman tavoin Final Fantasy VII:n uusioversiosta, mutta kokee sen kovin hankalaksi.

2.7.2015 14:59

Final Fantasy VII:n uusioversio on viimein virallisesti työn alla. E3-messuilla tehty paljastus sai vuosien odottelun jälkeen tietysti suuren osan pelaajista sekaisin, enkä voi väittää, etteikö tieto uusioversion tulosta olisi herättänyt minussakin tietynlaista höperöä innostusta. Lähestulkoon 20 vuotta sitten julkaisunsa saanut alkuperäinen peli on kiistatta klassikko, jonka parissa itsekin olen saanut kulutettua kymmeniä ja taas kymmeniä mahtavia pelitunteja. Ajatus siis kyseisen eeppisyyden kokemisesta nykypäivään päivitettynä on helposti huumaava, ja sille onkin ehdottomasti mukava antautua aina silloin tällöin.

Tunteeni Final Fantasy VII:n uusimista kohtaan ovat olleet kuitenkin jo vuosia enemmän sitä skeptisempää sorttia. Tietty osa minussa on kyllä utelias ja haluaa nähdä, miten moderni Square Enix kääntäisi erään maailman rakastetuimmista roolipeleistä hyödyntämään tämän päivän teknologiaa. Jäljelle jäävä osa ei sen sijaan näe oikein pointtia koko hankkeessa ja toivoisi, että Square Enix keskittäisi sen vaatiman hurjan budjetin ennemmin johonkin oikeasti uuteen.

Suurin ongelmani kotikonsolille kehitetyn Final Fantasy VII:n uusioversion suhteen on se, etten pelisarjan faninakaan pysty oikein keksimään, mitä siltä oikein haluaisin.

Final Fantasy VII oli oman aikansa tuote, mikä näkyy kaikissa sen osa-alueissa. Jos ja kun peli päivitettäisiin nykypäivään, on päivitys tehtävä perinpohjin, jotta kokemuksesta tulisi oikeasti yhtenäiseltä tuntuva kokonaisuus. Pelkkä nätimpi grafiikka ei tee pelistä automaattisesti modernia, vaan todennäköisemmin tuloksena on tällöin parhaimmillaankin vain sekä pelillisesti että tarinallisesti tahaton parodia alkuperäisestä seikkailusta. Modernissa Final Fantasy VII:ssä tuskin löytyisi helposti sijaa esimerkiksi klassiselle nais-Cloud-skenaariolle. Pökkelöt taistelut ja putkistomainen ympäristörakennekin ovat nekin rujoja jäänteitä menneisyydestä, joiden vanhentuneisuus korostuisi vain puolitiehen jätetyllä uusimistyöllä.

Ensimmäisten haastattelujen perusteella Final Fantasy VII:n uusioversion ohjaajana toimiva Tetsuya Nomura vaikuttaa ymmärtävän muutoksien välttämättömyyden. Nomura on luvannut, että uusioversio kattaa niin uusia pelillisiä kuin tarinallisiakin jippoja, mutta tämä herättää vain uuden joukon kysymyksiä projektista. Kehityskustannusten ollessa nykyään esimerkiksi aivan eri luokkaa kuin 20 vuotta sitten, miten massiivinen täysin alusta asti rakennettu Final Fantasy VII voisi enää siis oikein olla? Miten pitkälle muutoksien kanssa voidaan lopulta myöskään edes mennä, että pelin tunnistaa vielä Final Fantasy VII:ksi ja että uusioversion tekeminen täysin uuden pelin sijaan on perusteltua?

Keskustelu Final Fantasy VII:n uusioversiosta on ollut kiivasta aina siitä lähtien, kun Square Enix esitteli kymmenen vuotta sitten roolipeliklassikkonsa mukaan teemoitetun PlayStation 3 -teknologiademon. Kuluneen vuosikymmenen aikana olen kovasti yrittänyt heittäytyä intoilijoiden joukkoon, mutta lähinnä skeptisyyteni ideaa kohtaan on vain ajan myötä vahvistunut. Keskusteluja seuratessa olen lähinnä kokenut, että suuri osa muistakaan pelaajista ei oikein tiedä, mitä he uusioversiolta oikeasti haluaisivat. Se huumaava mutta ympäripyöreä ajatus nykyteknologialla tehdystä Final Fantasy VII:stä tuntuu yksinään riittäneen monille ja nyt vaikuttaakin siltä, että tämän tyhjän idean pohjalta Square Enix on paineen alla myöntynyt viimein aloittamaan jälleen yhden järkälemäisen roolipeliprojektin.

Voi pojat.

Minulle kaikkein houkuttelevin tapa tuoda Final Fantasy VII takaisin  tuoreessa muodossa olisi todennäköisesti ollut vain jonkinlainen kevyt Vita- tai 3DS-päivitys alkuperäisestä pelistä. Käsikonsolilla suuri graafinen harppaus ei ole tarpeellinen ja näin ollen myös alkuperäiselle pelille on helpompaa – sekä halvempaa – olla uskollinen pienemmillä muutostöillä. Square Enix on aiemmin tehnyt hieman vastaavan tempun jo Final Fantasy IV:n DS-version kanssa ja ainakin allekirjoittaneeseen se kolahti aikoinaan enemmän kuin mainiosti.

Kävi Final Fantasy VII:n uusioversion kanssa kuitenkin miten vain, ei sen olemassaolo tule tietenkään pyyhkimään maailmasta pois alkuperäistä klassikkoa. Muistaa aina toki myös sopii, että se oikeasti paras Final Fantasy -sarjan osa on ollut keskuudessamme pian jo 15 vuotta.

Lisää luettavaa