The Walking Dead Season 2

Interaktiivinen tarinankerronta on aina tasapainottelua tarinan yhtenäisyyden ja pelaajan valintojen huomioinnin välillä. Harva peli onnistuu siinä niin hyvin kuin The Walking Deadit.

2.10.2014 05:00

Maailman raunioissa

The Walking Deadin ykköskausi oli todellinen salama kirkkaalta taivaalta. Tuskin kukaan odotti, että Telltale Games tehtailisi niin erinomaisen, tunnelmallisen ja mukaansatempaavan näkemyksen niinkin väsyneestä aiheesta kuin zombeista.

Kun firma ilmoitti julkaisevansa toisen kauden sarjaansa, innostustani väritti myös huoli. Noinkohan laatu pysyisi korkealla? Vai kävisikö ilmi, että ykköskausi oli sittenkin osittain vahinko, jota firma ei pystyisi toistamaan?

Tässä kohdin myös sitten sellainen varoitus, että kohta spoilataan ykköskauden loppuhuipennusta. Jos se on vielä pelaamatta, mars korjaamaan puutetta. Kyseessä on kuitenkin eräs parhaista seikkailupeleistä vuosiin.

Kaikille ykköskauden pelanneille ilmeisistä syistä sarjan päähenkilö vaihtui kakkoskautta varten. Nyt pääosassa nähdään Clementine-tyttönen, jota ykköskaudella suojeltiin pahalta maailmalta ja koulutettiin sen haasteita varten.

Alkuperäisen selviytyjäporukan hajottua maailman tuuliin (tai mullan alle) Clementine on yksin maailmassa. Tilannetta ei toki kestä kovin pitkään, vaan ympärille alkaa taas kerääntyä jos jonkinlaista väkeä, mutta ilmassa on silti vahva selviytymisseikkailun maku.

Tämä fiilis värittää muutenkin koko kautta. Siinä missä alkuperäinen The Walking Dead rakensi tasaisesti ja määrätietoisesti loppuhuipennustaan selvällä draaman kaarella, kakkoskausi tuntuu päämäärättömämmältä. Vielä nelosepisodin lopussa en ollut oikein varma, miten kaikki tulisi päättymään, koska peli ei ollut varsinaisesti viritellyt mitään suuria juonikuvioita, joiden huipentumista olisi voinut odotella.

Syy selviää vasta lopputekstien pyöriessä: tämä olikin kaistale Clementinen elämää. Tarina oli hänen tarinansa. Se oli kertomus siitä, miten ykkösosan valinnat ja pelaajan Clementinelle luoma persoonallisuus lopulta auttavat häntä löytämään oman paikkansa maailmassa.

Hieman ratkaisua sulateltuani pidin siitä – ja muutenkin kakkoskauden tarinasta – paljon. En ehkä yhtä paljon kuin ykköskauden tarinasta, mutta kovasti silti. Ja tokihan vaihtelu virkistää aina.

The Walking Dead sai aikanaan paljon risuja siitä, että sen pelattavuus oli usein sangen vähäistä. Seikkailupeliksi kunnon pulmat loistivat poissaolollaan ja meininki oli usein paljon lähempänä interaktiivista elokuvaa tai sarjakuvaa kuin peliä.

Tämä vain korostuu kakkoskaudella, jonka muutamassa episodissa ei oikeastaan edes ole pulmia. Kunhan nyt kävellään, katsellaan kohtauksia ja mennään paikasta toiseen. Mitä sitten on tilalla? Osittain entistä tiukempaa tarinankerrontaa. Telltale tietää, mitä haluaa kakkoskaudella sanoa ja miten, joten pelaajan hommana on lähinnä toimia katsojana sekä toki tehdä valintojaan.

Ykköskauden tyyliin valinnat eivät niinkään vaikuta suuriin linjauksiin, vaan tarina etenee omalla painollaan käsikirjoittajien haluamalla tavalla. Sen sijaan tarjolla on paljon pienempiä valintoja, jotka vaikuttavat siihen, miten Clementine suhtautuu kanssaselviytyjiinsä ja miten nämä häneen. Ja toki myös siihen, millainen ihminen Clementinesta lopulta tuleekaan.

Ratkaisu toimii, sillä illuusio valintojen merkityksellisyydestä ja tärkeydestä säilyy ja kantaa aivan loppuun saakka. Ei toki kannata sitten ihan heti pelata peliä uudelleen läpi, tai illuusio särkyy aika vauhdilla.

Mutta ei se ole pointtikaan. Tämä on tarina, joka koetaan kerran. Siitä muovataan pelaajan itsensä näköinen sekä tuntuinen, ja sen jälkeen kipeiden, niin kovin kipeiden valintojen kanssa pitäisi pystyä elämään.

The Walking Deadin kakkoskausi ei ehkä ole aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta pahuksen hyvä silti. Kolmosta odottamaan!

8/10
KehittäjäTelltale Games
JulkaisijaTelltale Games
PeligenretSeikkailu
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätKiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa