Jos Marsiin haluat mennä nyt, et takuulla ylläty
Mahtipontisesti nimetty Destiny vie pelaajat satojen vuosien päähän tulevaisuuteen. Kaukaisuudesta saapunut salaperäinen pallomainen vieras johdatti ihmiskunnan uuteen kukoistukseen, jonka aikana aurinkokuntamme muita planeettoja asutettiin. Lähes yhtä salaperäisen pimeän voiman usuttamat muukalaiset ajoivat sivilisaation kuitenkin romahduksen partaalle. Pelaajien tehtäväksi annetaan ihmiskunnan menneiden hyvien aikojen palauttaminen ja vanhojen vihollisten kukistaminen.
Käytännössä homma hoituu räiskimällä koko sielun kyllyydestä. Destiny tarjoilee pelattavaksi joukon tarinatehtäviä eri planeetoilla, mutta juoni ei ole kuitenkaan pelikokemuksen kannalta oleellisessa roolissa. Kerronta on surkeaa, sillä ilmiselvästi vaivalla rakennetun universumin taustoja annetaan pääasiassa Bungien verkkosivuilla ja mobiilisovelluksessa. Pelaaja ei voi ruveta välittämään hahmoista, joita ei käytännössä ole. Tarinasta kiinnostumista vaikeuttaa myös kehno ja mitäänsanomaton ääninäyttely. Suurimman vastuun kerronnasta kantaa mukana kulkeva Ghost-tekoäly, jonka roolia Game of Thronesissa tähdeksi kruunattu Peter Dinklage tulkitsee poikkeuksellisen vaisusti.
Toisaalta tarinan merkityksettömyys johtuu pitkälti pelisuunnittelun nimissä tehdyistä ratkaisuista. Destinyn päällimmäisenä tavoitteena on kehittää oman hahmon kyky- ja varustevalikoimaa eikä suinkaan pelastaa maailma. Parhaimpien varusteiden eteen joutuu pelaamaan paljon, joten samoja kenttiä pääsee jauhamaan yhä uudelleen ja aina vain haastavampina. Vaikeustasoa nostavat paitsi vihollisten taso myös erilaiset hienosäädöt, joilla esimerkiksi rajoitetaan taisteluun palaamista kuoleman jälkeen.
Destinyn luonteen vuoksi sisältö kalutaan ennemmin tai myöhemmin loppuun, mutta peliin kaipaisi ainakin yhden planeetan verran enemmän tavaraa, sillä samojen tehtävien hinkkaaminen alkaa tuntua takamuksessa ennen pitkää. Etenkin tehtävien ja niissä tarjottavan tekemisen suunnitteluun olisi saanut käyttää enemmän aikaa, sillä nyt vihollisia saa lähinnä kurittaa liipaisinsormi hellänä. Tilanne kärjistyy pomotaisteluissa, joissa yhtä jättimäistä vastusta moukaroidaan kymmeniä minuutteja. Monet pelihousut repeävätkin hahmonkehityksen työläyteen korkeammilla tasoilla.
Onneksi tuolloin myös yhteistyöstä alkaa tulla välttämätöntä. Tiukempien haasteiden voittaminen aiheuttaa vilpitöntä riemua, jonka onnistuvat latistamaan vain huonon tuurin saattelemat kelvottomat varustepalkinnot. Vasta haastavimmassa raid-tehtävässä kaavaa ronkitaan toden teolla, kun pelaajien pitää käyttää myös hoksottimiaan eteen ladottavien haasteiden voittamiseen. Vastaavia väläytyksiä olisi mieluusti nähnyt muuallakin, sillä toistaiseksi ainut raid on varattu vain kehittyneimmille hahmoille.
Destinyn sisältämä toisto lähentelisi sietämätöntä, jos se ei tekisi räiskintäpelille kriittisimpiä perusasioita poikkeuksellisen erinomaisesti. Kunhan ei eksy seikkailemaan liian vihaisia vihollisia vastaan, ampuminen aseella kuin aseella tuntuu kihelmöivän kivalta loistavan osumapalautteen ansiosta, lyömisestä ja muhkeista erikoishyökkäyksistä puhumattakaan. Vastustajia tarjoillaan sopivana sekoituksena parilla laakilla kaatuvia perussolttuja ja hieman enemmän yritystä vaativia konkareita. Vaihtelua erilaisten muukalaisporukoiden riveissä riittää kiitettävästi, vaikka pohjimmiltaan viholliset seisovatkin keskellä aukiota maalitauluna jämptisti selkä suorana. Eri hahmoluokkien monipuoliset hyppyominaisuudet tekevät myös taistelukentällä liikkumisesta kerrassaan riemukasta, kun tukalista tilanteista voi yrittää paeta hullunkurisilla manöövereillä.
Toiminnan mielekkyyden takaa hiottu toteutus, joka uhkuu korkeita tuotantoarvoja. Teknistä tehokkuutta tuetaan kauttaaltaan taiteellisella loistokkuudella musiikkiraidasta vihollisten kuolinanimaatiohin ja taivasmaisemiin saakka – ääninäyttelyä lukuun ottamatta. Aurinkokunnan eri kolkissa kohdattavat maisemat ovat toinen toistaan eeppisempiä, eikä niistä todellakaan puutu skaalaa. Maisemissa vain on harmillisen vähän tutkittavaa ja löydettäviä salaisuuksia.
Destinyn kohdalla lukemattomia miestyötunteja on käytetty pelin lajityypin määrittelemiseen. Bungie ei halunnut mainostaa teostaan massiivimoninpelinä, eikä se mikään World of Warcraft: Master Chief Edition olekaan, sillä kokonaisuus lähestyy enemmän Diabloa. Kehittäjät olisivat voineet tehdä monet asiat paljon paremmin, mutta nyt studion huomion pitäisi kohdistua tuleviin sisältöpäivityksiin ja jatkuvien virikkeiden tarjoamiseen. Tällaisenaan Destiny hoitaa räiskintäpelille kaikkein oleellisimmat hommat hemmetin hienosti, joten puutteet eivät niinkään puistata, vaan hahmon kehittämiseen ja varusteiden hamstraamiseen koukuttuu kuin huomaamatta.
INFOLAATIKOT
Kolmen kopla
Destiny sekoittaa keskenään tieteis- ja fantasiaelementtejä, mikä näkyy erityisesti kolmessa hahmoluokassa, jotka antavat vastineet miekkaa heiluttaville sotureille, viekkaille varkaille ja väkeville velhoille. Yksikään näistä ei istu ominaisuuksiltaan selkeästi lääkintämiehen kaltaiseen tukirooliin, vaan kaikki on suunniteltu selkeästi niin, että niillä voi pelata mielekkäästi myös yksinään.
Hahmonkehitys on Destinyn monien muiden ominaisuuksien tapaan virtaviivaistettua. Avattavissa on vajaat 30 erilaista ominaisuutta, mutta kaikki eivät voi olla aktiivisena samanaikaisesti. Tämä tuo pelaamiseen myös pientä taktikointia, sillä kykyjä voi valita tilanteen mukaan. Piirrettä vahvistavat entisestään kunkin hahmon kaksi alaluokkaa, joista toinen soveltuu selkeästi enemmän kavereiden auttamiseen. Niinpä hahmoaan voi muokata merkittävästi esimerkiksi kilpailulliseen moninpeliin siirryttäessä. Sama pätee aseisiin, jotka vaativat niin ikään kehittämistä.
Verkostoitumista
Bungien uutukaisen kaikki tehtävät voi rynniä läpi yksin tai yhdessä kahden kaverin kanssa. Destinyn puhutuimpia piirteitä on kuitenkin sen yhtenäinen verkkototeutus, joka vie kaikki pelaajat periaatteessa samaan pelimaailmaan. Käytännössä seuranhakujärjestelmä ahkeroi mittavien lataustaukojen aikana ja hakee sopivan otoksen muista seikkailijoista lähistölle, oltiin sitten kotipesässä Maassa tai tetsaamassa Marsissa.
Vallankumouksellisesta ominaisuudesta ei voi puhua, eivätkä pelaajamäärät nouse toiminnan aikana paljoa viittä suuremmaksi. Sulautettu verkkopeli toimii kuitenkin elegantisti taustalla. Parhaimmillaan se on satunnaisissa tapahtumissa, jotka puhkeavat esiin satunnaisesti isommilla taistelukentillä ja kutsuvat taistelijat yhteisen tehtävän pariin. Rajoittuneet sosiaaliset ominaisuudet estävät yhtäältä kunnollisen kanssakäynnin muiden sankareiden kanssa, elleivät nämä kuulu jo omaan ryhmään, ja toisaalta verkossa pyöriviä pellejä pilaamasta muiden pelejä.
Verkkoelämä ei rajoitu tietenkään pelkästään tekoälyvihollisia vastaan sotimiseen, vaan myös kanssapelaajia pääsee kurittamaan. Cruciblen puolella toiminta muistuttaa tavallisia verkkoräiskintöjä. Vaikka perusmekaniikka onkin kohdallaan ja kenttäsuunnittelussa on ihastuttavasti korkeuseroja, viimeistään säätömahdollisuuksien puute tappaa pelin kilpailullisen potentiaalin. Yhteistyötehtävistä tutut odotukset kokemuspisteistä ja paremmista varusteista vauhdittavat menoa edelleen.